Kaakkois-Suomen poliisi on yhdessä kaupungin, koulujen ja lastensuojeluviranomaisten kanssa tehostanut toimintaansa Lappeenrannan koulujen ilta- ja yöaikaisiin häiriöihin puuttumiseksi. Häiriöitä on syksyn aikana esiintynyt erityisesti keskustan koulualueilla, kertoo poliisi.
Poliisille on lokakuun aikana tullut useita ilmoituksia koulujen piha-alueilla tapahtuneesta häiriökäyttäytymisestä. Ilmoitukset ovat koskeneet muun muassa ilotulitteiden ampumista, melua, kokoontumisia, vahingontekoja ja muuta järjestystä häiritsevää toimintaa. Poliisi on joutunut puuttumaan tilanteisiin useita kertoja ja käynnistänyt myös rikostutkintoja yksittäisissä tapauksissa.
Poliisi on lisännyt näkyvää valvontaa koulujen läheisyydessä sekä iltaisin että viikonloppuisin. Valvonnan yhteydessä nuoria on puhutettu, häiriöihin on puututtu välittömästi ja tarvittaessa on tehty lastensuojeluilmoituksia. Lisäksi poliisi kerää ja analysoi tietoa häiriöiden taustalla olevista ilmiöistä sekä kohdentaa toimenpiteitä aktiivisimpiin häiriöiden aiheuttajiin.
Poliisin arvion mukaan tehostetulla valvonnalla on ollut vaikutusta tilanteeseen ja häiriökäyttäytyminen on jo vähentynyt aiempaan verrattuna. Tilannetta seurataan kuitenkin edelleen aktiivisesti.
Poliisi muistuttaa, että ilotulitteiden asiaton käyttö, vahingonteot, järjestyshäiriöt ja viranomaisen käskyjen noudattamatta jättäminen voivat johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. Alaikäisten kohdalla poliisi tekee tarvittaessa ilmoituksen lastensuojeluviranomaisille.
Poliisi korostaa huoltajien merkitystä nuorten turvallisuuden ja hyvinvoinnin tukemisessa. Vanhempien on tärkeää tietää, missä oma nuori liikkuu, keiden kanssa hän viettää aikaa ja mitä hän tekee.
Valtaosa nuorista käyttäytyy asiallisesti eikä osallistu häiriökäyttäytymiseen. Häiriöitä aiheuttaa pieni joukko nuoria, mutta heidän toimintansa voi vaikuttaa laajasti alueen asukkaiden turvallisuuden tunteeseen sekä muiden nuorten mahdollisuuksiin käyttää alueita turvallisesti.
Kuvituskuva.

