lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Poliisi jatkoi kaksipyöräisten tehovalvontaa viikonlopun aikana Mikkelin seudulla

Itä-Suomi. Mopovalvontaa kohdistettiin poliisin aiemmin kansalaisilta saamien valvontapyyntöjen perusteella erityisesti mopojen ja kevytmoottoripyörien häiritsevään ajotapaan Mikkelissä ja lähikunnissa. Valvonnan tarkoituksena oli puuttua räikeimpiin rikkeisiin ja häiriöihin sekä tarkastaa valvonnassa tavattujen kaksipyöräisten kunto ja varusteet.

Valvonnan aikana jäi kiinni viisitoista vuotias mopon kuljettaja, jota epäillään rattijuopumuksesta. Kuntovalvonnassa tarkastettiin erityisesti perjantai illan aikana kymmeniä mopoja, joista osa oli epäkuntoisia. Huomattavassa osassa epäkuntoisia mopoja oli pakoputkivikoja. Muut yleisimmät puutteet olivat valo-, rengas-, jarru ja iskunvaimenninvikoja. Joihin puututtiin neuvoin ja korjauskehotuksin sekä rangaistusvaatimuksin.

Tarkastuksissa viritettyjä mopoja löytyi edelleen useita. Viritetyn mopon kuljettajia määrättiin ajokieltoon, mopoista poistettiin rekisterikilpiä ja mopoja määrättiin valvontakatsastukseen. Näiden lisäksi kuljettajille tulevat maksuun mahdolliset vero- ja vakuutusseuraamukset.

Valvonnan aikana poliisi oli yhteydessä kiinnijääneiden nuorten vanhempiin ja poliisi tulee jatkamaan näitä yhteydenottoja vielä myös myöhemmin.

Poliisi saa vuosittain kansalaisilta useita satoja valvontapyyntöjä Itä-Suomen alueella. Ylivoimaisesti eniten valvontapyynnöt koskevat häiritsevää mopoilua eri asuinalueilla niin taajamissa kuin myös haja-asutusalueilla. Poliisi on joka kesä kohdistanut valvontaa mopoilijoihin ja mopoihin.

– Tyytyväisenä täytyy todeta, että nuoret ovat suhtautuneet tämän kevään valvontaan erittäin asiallisesti ja esimerkiksi takaa-ajotilanteita ei ole valvonnan yhteydessä juurikaan tullut, kertoo Itä-Suomen liikennepoliisin komisario Seppo Porokka.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT