torstai, 28 maaliskuun, 2024

Poliisi kaipaa tietoa onnettomuuteen johtaneesta kilpa-ajosta Lahdenväylällä

Helsinki. Poliisi tutkii torstaina 24. tammikuuta Lahdenväylällä tapahtuneeseen liikenneonnettomuuteen johtanutta kilpa-ajoa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Helsingin poliisilaitoksen poliisipartio sai hätäkeskukselta tehtävän Viikintielle puoli kymmeneltä torstaiaamuna. Onnettomuuspaikalla oli Lahdenväylältä ulos suistunut henkilöauto, jonka kuljettaja oli edelleen autossa sisällä. Kuski oli loukkaantunut, ja hänet kuljetettiin onnettomuuspaikalta sairaalaan.

Silminnäkijän mukaan onnettomuusauton kuljettaja oli ennen tieltä suistumista ajanut Lahdenväylää pohjoiseen päin noin 130-140 kilometrin tuntivauhtia rinta rinnan toisen henkilöauton kanssa. Silminnäkijä päätteli, että kuskit ajoivat kilpaa. Tieltä suistuneen auton kuljettaja oli ennen onnettomuutta väistänyt kuorma-autoa, minkä seurauksena auto oli ajautunut sivuluisuun ja sen jälkeen törmännyt kaiteeseen.

Poliisi kaipaa yleisöltä havaintoja toisesta kilpa-ajoon osallistuneesta autosta, joka on harmaa, uudenmallinen Mercedes-Benz Vito. Havaintoja kaivataan myös koko onnettomuuteen johtaneesta tapahtumaketjusta Lahdenväylällä.

Kaikki havainnot pyydetään lähettämään osoitteeseen analyysi.helsinki@poliisi.fi tai virka-aikana soittamaan numeroon 0295 475 309.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT