Oulu. Iltasella 23.7. Oulun poliisi ehti suorittaa valvontapyyntöjen mukaista mopovalvontaa Lumijoen keskustassa, kertoo Oulun poliisilaitos.
Suoritetun valvonnan tuloksena kaksi mopoa otettiin takavarikkoon rikoksentekovälineinä. Molempia kuljetti ajo-oikeudeton kuljettaja joista toinen oli ainoastaan 12-vuotias eli yleisellä tiellä mopoiluun muutoinkin liian nuori. Mopoja oli muutettu niin rajusti että laki käsittelee niitä moottoripyörinä. Rikosilmoitusten ja sakkojen lisäksi tapahtumista laadittiin myös lastensuojeluilmoitus. Kaikki tavatut mopoilijat olivat kuitenkin selvinpäin.
Poliisi haluaa muistuttaa että yleisellä tiellä moottoriajoneuvolla temppuilu ja kaahailu on vaarallista muillekin kuin mopoilijoille itselleen. Poliisi tulee jatkamaan valvontaa myös myöhemmin loppukesän aikana.

