lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Poliisi käytti ampuma-asetta Vaasassa aamuyöllä 1.7. tehtävän yhteydessä

Vaasa. Myöhään illalla 30.6.2019 poliisille oli tullut Hätäkeskuksen kautta tehtävä Suvilahden kaupunginosassa uhkaavasti käyttäytyvästä miehestä.

Tehtäväpaikalla poliisipartiot olivat kohdanneet aggressiivisen miehen, jolla oli kohdatessa ollut sakset kädessään. Tapahtumakokonaisuuden yhteydessä mies oli uhannut poliiseja erilaisilla astaloilla. Poliisi oli koettanut taltuttaa miehen vastarintaa lievemmillä voimakeinoilla, mutta lopulta poliisi oli käyttänyt tilanteessa ampuma-asetta. Poliisin käsiaseen laukaus osui miehen jalkaterään ja hänet kuljetettiin sairaalahoitoon eikä kohdehenkilöllä ole hengenvaaraa.

Miehen osalta asiaa tutkitaan virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena, murhan yrityksenä, pahoinpitelyn yrityksenä sekä vahingontekona. Miehen osalta esitutkinta on siirretty tehtäväksi Sisä-Suomen poliisilaitoksessa.

Kihlakunnansyyttäjä arvioi poliisin aseenkäytön lainmukaisuuden. Syyttäjätutkinnanjohtajana toimii Valtakunnansyyttäjänvirastossa työskentelevä kihlakunnansyyttäjä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT