perjantai, 22 elokuun, 2025

Poliisi kohtaa kaikki Helsingin seiskaluokkalaiset Pidä huolta -konserteissa

Helsinki. Poliisi kohtaa kaikki Helsingin seiskaluokkalaiset Pidä-huolta konserteissa. Konsertissa nuoret saavat tärkeää ajantasaista tietoa muun muassa huumausaineista ja muista päihteistä. Messutapahtumassa on mukana suuri joukko nuorten parissa toimivia tahoja, joilta saa apua ja tukea nuorille tärkeissä asioissa, tiedottaa Helsingin poliisilaitos.

Meneillään oleva huumausainekeskustelu on varmasti tavoittanut myös nuoret ja herättää paljon kysymyksiä ja ajatuksia. Poliisi kohtaa kaikki Helsingin peruskoulujen seiskaluokkalaiset 25.–26.8. pidettävissä Pidä huolta -konserteissa Finlandia-talossa. Konsertin valistusosuuksissa huumepoliisi kertoo tärkeää tietoa huumausaineista, niiden käytöstä ja käytön seurauksista. Lisäksi konserteissa käsitellään seksuaalista itsemääräämisoikeutta, kiusaamista, väkivaltaa ja muita nuorille tärkeitä aiheita.

Helsingin kaupunki on järjestänyt Pidä huolta -konserttien ympärille messutapahtuman, jossa on mukana lukuisa määrä nuorten parissa työskenteleviä toimijoita. Nuorilla on mahdollisuus saada tapahtumasta paljon tärkeää tietoa siitä, mistä voi tarvittaessa saada apua ja tukea elämän erilaisiin tilanteisiin. Messujen teemoja ovat kiusaaminen ja väkivalta, päihteet ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus.

– On hienoa, että Helsingissä poliisi tekee paljon työtä nuorten kanssa. Konserttien Pidä huolta -viesti on tässä ajassa merkittävä. Pidetään huolta kavereista ja omasta itsestä. Kavereilta kannattaa usein kysyä mitä kuuluu ja kuunnella tarkasti vastaus, sanoo Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Reetta Vanhanen.

Helsingin poliisilla on pitkä historia valistuskonserttien järjestämisessä. Nykyisessä muodossaan Pidä huolta -konsertteja on järjestetty vuodesta 2017 lähtien. Poliisisoittokunnan 43-päinen orkesteri tarjoaa nuorille ainutkertaisen musiikkielämyksen ja musiikin lomassa kokeneet poliisit kertovat nuoria koskettavista ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä nuoriin iskevällä tavalla. Viime vuonna Pidä huolta -valistuskonsertit sekä alakoululaisille suunnatut Kutsu poliisi 112 -konsertit tavoittivat yli 30 000 lasta ja nuorta ympäri Suomen.

– Tänä päivänä poliisisoittokunnan konserttien valistustyö nuorten parissa on jopa vielä arvokkaampaa kuin aiemmin. On poikkeuksellista, että nuoret hiljentyvät 1,5 tunnin ajaksi poliisin viestin äärelle. Toivon, että nuoret saavat konsertista hienon elämyksen ja myös rohkeutta sanoa ei erilaisille houkutuksille, jotka vievät elämää väärille urille, toteaa Helsingin poliisin apulaispoliisipäällikkö Heikki Kopperoinen.

Pidä huolta -konsertteja järjestetään 25.–26. elokuuta yhteensä neljä, joista yksi on ruotsinkielinen. Oppilailla on ennen konserttia mahdollisuus osallistua messutapahtumaan.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT