Poliisin lupapalvelut. Yleisötilaisuuksien määrä tulee olemaan tulevana kesä erittäin suuri, sillä aikaisemmilta kesiltä järjestämättä jääneitä tilaisuuksia järjestetään nyt. Tilaisuuksien järjestäjien kannattaakin huolehtia lupa-asiat kuntoon ajoissa. Kätevimmin yleisötilaisuuksiin liittyvien lupa-asioiden hoitaminen sujuu sähköisesti poliisin verkkosivuilla.

Poliisilla on oltava viisi vuorokautta ennen tilaisuutta käytettävissään täydelliset tilaisuutta koskevat tiedot. Näin poliisi voi arvioida, voidaanko asia käsitellä ilmoituksena. Jos yleisötilaisuutta koskien pitää antaa muita määräyksiä, asiassa tehdään päätös.



Jos tilaisuuteen tarvitaan liikenteenohjaajia tai tilapäisiä järjestyksenvalvojia, tee ilmoitus vähintään kaksi viikkoa ennen tilaisuutta. Jos kyseessä on suuri tai monipäiväinen tapahtuma, ota yhteyttä järjestämispaikan poliisilaitokseen jo järjestelyjen alkuvaiheessa. Kun turvallisuuteen liittyvistä asioista voidaan keskustella hyvissä ajoin, vältytään yllätyksiltä puolin ja toisin.

Aiheeseen liittyen