torstai, 28 maaliskuun, 2024

Poliisi muistuttaa Turun rekkakuvaajia liikenneturvallisuudesta, ei kiellä harrastusta

Turku. Sosiaalisessa mediassa on levinnyt videoita, joissa on kerrottu poliisin kieltäneen lapsia kuvaamasta rekkoja Turun sataman läheisyydessä.

Kuorma-autojen kuvaaminen yleisellä paikalla on jokaisen oikeus, mutta poliisi on viimeisen kuukauden aikana joutunut puuttumaan lasten toimintaan, sillä siitä on katsottu aiheutuvan vaaraa heidän turvallisuudelleen, poliisi oikaisee julkisuudessa esiintyneitä  vääriä väitteitä.

Turun poliisipartiot ovat ainakin kahdella eri kerralla havainneet Juhana Herttuan puistotiellä joukon noin 10–13-vuotiaita lapsia, joiden toimintaan on jouduttu puuttumaan. Molemmilla kerroilla paikalla on ollut noin seitsemän lasta, jotka ovat seisseet tien eri puolilla, kulkeneet edestakaisin pitkin suojatietä ja seisoneet keskikorokkeen päällä kuvaamassa videoita.

Poliisipartiot ovat todenneet toiminnan vaaralliseksi ja käyneet ilmoittamassa lapsille, etteivät he saa jatkaa kuvaamista siten, että seisovat autotiellä tai juoksevat autojen eteen. Heille on myös kerrottu, etteivät kääntyvien kuorma-autojen kuljettajat välttämättä havaitse eteen juoksevia lapsia.

– Lapsia on tilanteessa kehotettu erityiseen varovaisuuteen liikenteessä. Yleisellä paikalla on laillista kuvata ohi ajavia autoja, mikäli se tapahtuu turvallisesti. Poliisi kuitenkin joutuu puuttumaan kuvaamiseen, mikäli nuoret juoksevat autojen eteen, seisovat autotiellä, menevät satama-alueelle tai muuten vaarantavat oman turvallisuutensa, toteaa komisario Tuomo Katajisto Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Liikenneturvallisuudesta hyvä keskustella kodeissa

Poliisi pitää tärkeänä sitä, että asiat selvitetään ja mahdolliset väärinymmärrykset korjataan.  Poliisi on yrittänyt tavoittaa lapsia, jotka ovat asiasta sosiaalisessa mediassa kirjoittaneet, mutta valitettavasti heihin ei ole saatu yhteyttä.

Myös Lounais-Suomen poliisi on saanut yhteydenottoja asiaan liittyen. Sosiaalisessa mediassakin on levinnyt osittain vääriä perusteita poliisin toiminnalle. Turussa kyse ei ole ollut siitä, että nuoret olisivat olleet yksityisellä alueella tai että alueella olisi muitakaan kuvauskieltoja.

– Poliisi pitää raittiissa ilmassa valokuvaamista hienona harrastuksena. Emme kuitenkaan halua, että kenenkään lapsi jää harrastuksensa takia auton alle. Pyydämmekin lasten vanhempia keskustelemaan kotona lasten kanssa liikenteen vaaroista ja turvallisista kuvauspaikoista, Katajisto muistuttaa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT