Poliisi oli turvaamassa Tampereen Tammelan stadionilla pelattua jalkapallo-ottelua torstai-iltana

Tampere. Poliisi kirjasi tapahtuman aikana sakkoja kokoontumisrikkomuksista, varomattomasta käsittelystä sekä järjestysrikkomuksesta, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.

Stadionin sisäänkäynnillä suoritettujen turvatarkastuksien yhteydessä järjestyksenvalvojat ottivat soihtuja pois vieraskannattajien hallusta. Poliisi takavarikoi tuotteet ja kirjasi henkilöille sakot kokoontumisrikkomuksesta. Yhden henkilön hallusta löytyi turvatarkastuksen yhteydessä pieni räjähde, josta poliisi kirjasi sakon varomattomasta käsittelystä.

Ennen ottelun alkua vieraskatsomossa syntyi kiistaa kahden eri vieraskannattajaryhmän välillä, siitä kumpi johtaa ottelun aikaista kannattajatoimintaa. Kannattajaryhmät saivat kuitenkin tilanteen itsenäisesti rauhoittumaan.

Ottelun aikana katsomosta juoksi pelikentälle kolme henkilöä. Yhdelle täysi-ikäiselle henkilölle kirjattiin sakko järjestysrikkomuksesta. Kaksi kentälle juosseista henkilöistä oli alaikäisiä ja heidän kanssaan poliisi suoritti toimenpiteet lasten ikätason huomioiden.

Tapahtumajärjestäjän suorittamista turvatarkastuksista huolimatta vieraskatsomoon oli saatu kannattajien toimesta kuljetettua mm. pyroteknisiä tuotteita. Pyroteknisten tuotteiden käyttö yleisötapahtumissa aiheuttaa vakavia turvallisuusriskejä. Poliisi ja tapahtumajärjestäjä jatkavat yhteistyötä yleisötapahtumien turvallisuuden parantamiseksi.

Kuvituskuva.

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT