lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Poliisi on aloittanut esiselvityksen Koskelan henkirikoksen taustoihin liittyen

Helsingin poliisi selvittää viranomaisten toimia ennen 4.12.2020 tapahtunutta Koskelan henkirikosta. Esiselvitys käynnistettiin torstaina 28.1.2021.

Selvityksen alla on lastensuojelun ja koulun toiminta, eli toimenpiteet ja niiden riittävyys liittyen muun muassa esitutkinnassa selvinneisiin rikoksen uhriin kohdistuneeseen pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen ja useisiin pahoinpitelyihin.

– Asian selvittäminen on alussa ja siitä kerrotaan tässä vaiheessa tämän verran. Eri viranomaisten toiminta on ollut tutkinnassa esillä Koskelan murhatutkinnan alusta asti ja asiasta on keskusteltu myös asianomistajatahon kanssa. Esiselvitys käynnistettiin asian siirryttyä syyteharkintaan 28.1.2021. Viestimme esiselvityksestä avoimesti, koska poikkeuksellisen vakava henkirikosepäily on ollut laajassa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Asiaan on tutkinnanjohtajaksi nimetty rikoskomisario Markku Silen. Toivomme nyt työrauhaa asian esiselvittelylle, sanoo rikosylitarkastaja, rikostutkintayksikön johtaja Jonna Turunen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT