perjantai, 11 lokakuun, 2024

Poliisi on jatkanut marraskuussa kadonneen Jani Matilaisen etsintöjä – havaintoja kaivataan edelleen

Heinola. Hämeen poliisi on jatkanut marraskuussa 2023 Heinolassa kadonneen Jani Matilaisen (43) maastoetsintöjä usealla etsintään koulutetulla poliisikoiralla. Hämeen poliisi on saanut etsintään apua muilta poliisilaitoksilta. Matilaisen katoamiseen liittyviä vihjeitä pyydetään edelleen ilmoittamaan poliisille.

Menneen talven ja kuluneen kevään aikana poliisi on suorittanut Matilaisen etsintää Heinolan läpi virtaavasta Kymenvirrasta. Etsintää tehdään vielä myös Vuohkallion alueen maastossa sekä sen läheisyydessä olevilla vesialueilla.

Toistaiseksi viimeisin havainto Matilaisesta on Heinolan ABC-liikenneaseman parkkipaikalta aamuyöllä 4.11.2023 noin klo 04.30, jolloin hän on kävellyt Tokmanni-myymälän edestä kohti Kirkonkyläntietä. Matilaisen hallussa ollut auto jäi viereiselle pysäköintialueelle.

Poliisi on jo aiemmin pyytänyt Heinolan Vuohkallion alueella ja sen lähistöllä olevia kiinteistönomistaja ja yrittäjiä tarkastamaan kiinteistöllään olevat lukitsemattomat ulkovarastot, perävaunut, autot, yms, ja ylipäätään kaikki sellaiset tilat, joihin ihmisellä on mahdollista suojautua. Mikäli jollain on kiinteistöllään vielä tarkastamattomia tiloja, pyydetään henkilöitä tarkastamaan nuo tilat.  Myös poliisi tekee vielä etsintöjä Vuohkallion alueella oleviin avoimiin tiloihin.

On myös mahdollista, että Matilainen olisi noussut katoamisensa aikoihin jonkun auton kyytiin. Matilainen sairasti diabetesta ja hänellä ei välttämättä ole ollut vaadittavia lääkkeitä riittävästi mukanaan. Tuon seurauksena hän on saattanut käyttäytyä poikkeavasti tai sekavasti. Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikki Vuohkallion alueella tai sen lähistöllä aamuyöstä 4.11.2023 tehdyt havainnot mahdollisesti poikkeavasti käyttäytyneistä henkilöistä sekä henkilöistä, joiden on havaittu nousevan auton kyytiin.

Kadonnut Jani Matilainen. Kuva: Poliisi.

Matilaisella oli kadotessaan päällään huomiota herättävä takki. Takin selässä ja kyljissä on visuaalisesti hyvin erottuvat neonkeltaiset raidat.

Havainnoista voi ilmoittaa puhelimitse Hämeen poliisin vihjepuhelimeen 0295 414 222 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.hame@poliisi.fi

Kuvituskuva, ei liity tapaukseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT