lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Poliisi on jatkanut teknistä tutkintaa Veikkolassa – menehtyneiden kuolemansyy ei ole vielä tiedossa

Kirkkonummi. Länsi-Uudenmaan poliisi on jatkanut teknistä tutkintaa Kirkkonummen Veikkolassa sijaitsevassa omakotitalossa, josta löytyi neljä menehtynyttä henkilöä maanantaina 19.12, tiedottaa poliisi.

Kahden iäkkäämmän ja kahden noin 30-vuotiaan henkilön kuolemansyy ei ole vielä selvillä. Poliisi odottaa vielä tietoa esimerkiksi oikeuslääketieteellisistä tutkimuksista.

Poliisi jatkaa tapahtuneen tutkintaa kuolemansyyn selvittämisenä, ja tekninen tutkinta tapahtumapaikalla jatkuu edelleen. Poliisin taktiset tutkijat eivät vielä ole käyneet talossa, ja he pääsevät taloon sisälle vasta, kun tekninen tutkinta on saatettu loppuun. Poliisi kokoaa tietoa pala palalta. Tässä vaiheessa ei ole ilmennyt syytä epäillä rikosta. Poliisin on kuitenkin tutkinnan alkuvaiheessa turvattava tutkittavan asian vakavuuden ja laadun edellyttämällä tavalla se seikka, että asiassa tutkinnan edetessä ilmenisikin myöhemmin jotakin yllättävää.

− Emme ota kantaa tapahtumien mahdolliseen kulkuun ennen kuin oikeuslääkärin tekemä kuolemansyyn selvittäminen sekä poliisin oma tekninen ja taktinen tutkinta ovat valmiit, kertoo rikoskomisario Nina Kangas.

Neljän henkilön menehtyminen on ymmärrettävästi järkyttävä asia menehtyneiden omaisille ja tapahtunutta muutoin läheltä seuraaville.

− Vaikka poliisi ei avaa tapahtumien kulkua tässä vaiheessa yksityiskohtaisemmin, haluamme kuitenkin todeta, että tapahtumapaikan läheisyydessä on poliisin näkökulmasta katsottuna turvallista elää ja liikkua, Kangas sanoo.

Tapahtumapaikalla on käynyt myös Onnettomuustutkintakeskus Otkes. Tavanomaisen käytännön mukaan poliisi ottaa tutkinnan alussa yhteyttä Otkesiin tilanteissa, joissa se arvioi, että Otkesin asiantuntijoiden on tärkeää yhteistyössä poliisin kanssa tutkia, onko kyseessä onnettomuus. Jos näin on, Otkesin vastuulla on selvittää sekä tiedottaa, millaisia toimenpiteitä eri toimijoilta tulevaisuudessa mahdollisesti edellytetään, jotta vastaava ei voi toistua.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT