tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Poliisi on puuttunut voimakkaasti katujengi-ilmiöön Lounais-Suomessa

Turku. Lounais-Suomen poliisi on tunnistanut katujengi-ilmiöön liittyvää toimintaa Turun seudulla ja puuttunut siihen suunnitelmallisesti ja voimakkaasti. Tiivis työ ilmiön jarruttamiseksi jatkuu, tiedottaa poliisilaitos.

Poliisi on käyttänyt muun muassa vapauteen kohdistuvia pakkokeinoja, joiden avulla se on syksyn aikana selvittänyt muun muassa useita ryöstö-, kiristys- ja lahjusrikoksia.

Epäillyt ovat toteuttaneet esitutkinnan kohteena olleita tekoja joko yksin tai ryhmässä. Kyse ei ole tiukasti järjestäytyneestä ryhmästä, mutta sillä on nimi ja tunnus sekä selvä ryhmäidentiteetti ja se leimautuu tiettyyn alueeseen.

– Muun muassa näiden tunnusomaisten seikkojen perusteella ryhmän voidaan katsoa täyttävän poliisin määrittelemän katujengimääritelmän, kertoo rikosylikomisario Juha Kainonen Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Ensimmäiset tuomiot rikoksista annettiin marraskuun lopussa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa, ja uusia syytteitä on käsitelty joulukuun alkupuolella.

Toimet ovat rauhoittaneet tilannetta

Tutkintaan ja katujengi-ilmiön torjuntatyöhön on osallistunut henkilöstöä laajasti Lounais-Suomen poliisin eri yksiköistä. Rikostutkinnan lisäksi erityisesti poliisin ennalta estävän toiminnon yksikkö on ollut suuressa roolissa.

Kyseisessä kokonaisuudessa jengitoimintaan liittyvät nuoret ovat enimmäkseen toisen polven maahanmuuttajia. Poliisi on muun muassa ollut yhteydessä jengin piiriin lukeutuvien nuorten perheisiin ja muihin taustayhteisöihin. Tilanne on tullut monille perheille yllätyksenä, eikä toimintaa pidetä hyväksyttävänä.

– Tietojemme mukaan poliisin toimet ovat rauhoittaneet tilannetta, eikä nyt selvitettyjen rikosten lisäksi poliisin tietoon ole tullut uusia rikoksia, jotka liittyisivät katujengi-ilmiöön, Kainonen sanoo.

Poliisi seuraa tilannetta ajantasaisesti ja työskentelee ennalta estävän toiminnan keinoin, laajassa sidosryhmäyhteistyössä ehkäistäkseen tutkittavana olevan kaltaisten kokonaisuuksien syntymistä.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT