perjantai, 23 helmikuun, 2024

Poliisi otti kiinni 1990-luvulla syntyneen miehen epäiltynä tapon yrityksestä Nokialla

Nokia. Poliisi sai varhain tiistaina yöllä 31.1. noin yhden aikaan hälytystehtävän väkivaltarikoksesta Nokian keskustassa sijaitsevan ravitsemusliikkeen eteen. Poliisi oli nopeasti paikalla ja tapasi paikalta vakavia vammoja saaneen uhrin. Poliisi antoi uhrille ensiapua sairaanhoidon paikalle tuloon saakka.

Poliisi aloitti etsinnät epäillyn tavoittamiseksi ja selvisi, että tämä on autolla liikkeellä. Hänen tavoittamiseen osallistui useita partioita. Poliisi sai epäillystä havainnon, mistä käynnistyi takaa-ajo Nokialla keskustassa, VT 12:lla  ja lopulta valtatie 3:lla.Takaa-ajossa Nokialla pysäytysyrityksen yhteydessä yksi poliisiauto vaurioitui lievästi. Epäilty ajoi kovaa ylinopeutta ja pääsi pakenemaan tilanteesta, kertoo poliisi.

Tiistaina aamulla ennen seitsemää epäilty tavoitettiin Sorinkadulta, jossa hän oli sytyttänyt käytössään olleen auton palamaan ja antautui poliisille. Poliisi otti epäillyn kiinni.  Häntä epäillään tässä vaiheessa tapon yrityksen lisäksi törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vahingonteosta. Epäilty on vangittu tänään Pirkanmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin tapon yrityksestä epäiltynä.

Tapauksen esitutkinta jatkuu.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT