sunnuntai, 21 huhtikuun, 2024

Poliisi paljasti nuorten huumausaineiden välitysringin Kanta-Hämeessä

Hämeenlinna. Hämeen poliisilaitoksella on vuoden 2023 kesästä ollut tutkinnassa laaja nuorten henkilöiden huumausaineiden välittämiseen liittyvä kokonaisuus. Tutkinta käynnistyi poliisin oman tiedonhankinnan pohjalta.

Esitutkinnassa selvitettiin kaikkiaan 18 kappaletta eri asteisia huumausainerikoksia, jotka on tänään saatettu syyteharkintaan. Näistä rikoksista neljä tutkittiin törkeänä huumausainerikoksena ja muut nimikkeet olivat perusmuotoisia huumausainerikoksia ja huumausaineiden käyttörikoksia. Poikkeuksellisen asiasta teki se, että huumausaineita välittäneeseen verkostoon kuului useita nuoria henkilöitä, joista osa oli tapahtuma-aikana alaikäisiä, mukaan lukien päätekijäksi epäilty henkilö, joka oli tapahtuma-aikaan 17-vuotias. Pääasiallinen tutkinnassa esiin tullut huumausaine oli kannabis, kertoo poliisi.

Toiminta tapahtui Hämeenlinnan ja sen lähiseutujen alueella. Tutkittuun kokonaisuuteen liittyvä huumausaineiden määrä ei asiasta epäiltyjen kohdalla ollut törkeäksi luokittelun  perusteena, vaan osan epäiltyjen kohdalta teot tutkittiin törkeinä huumausainerikoksina nimenomaan siitä syystä, että huumausaineita oli välitetty alaikäisille henkilöille. Huumausaineiden välittäminen toteutettiin erilaisia puhelinten viestisovelluksia hyödyntäen. Tutkinnan keskeinen tavoite, rikosoikeudellisen vastuun kohdentamisen lisäksi, tämän tyyppisissä nuoriin henkilöihin liittyvissä rikoksissa, on saattaa alaikäisten tekemät rikokset sekä vanhempien, että esim. sosiaalitoimen tietoon ja tällä tavoin ennalta estää rikollisen toiminnan jatkuvuutta.

Hämeen poliisilaitos panostaa jatkossakin nuorten tekemien rikosten tutkintaan ja pyrkii katkaisemaan rikoksiin syyllistyneiden nuorten rikoskierteen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.

1 KOMMENTTI

  1. Hienoa työtä poliisilta, kun saadaan paska pois ihmisten seasta.

    1

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT