perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Poliisi selvitti asuntomurtojen sarjan Espoossa ja Kauniaisissa – lähes 400 000 euron omaisuus vietiin

Espoo/Kauniainen. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos sai maaliskuussa 2022 tutkittavakseen rikosilmoituksen, jonka mukaan Espoossa oli murtauduttu omakotitaloon ja anastettu omaisuutta. Maalis-huhtikuussa rikosilmoituksia tehtiin useista samankaltaisella tekotavalla toteutetuista asuntomurroista, jotka olivat tapahtuneet Espoon ja Kauniaisten alueella. Poliisin omalla teknisellä tutkinnalla sekä kansainvälisellä tiedonvaihdolla poliisi sai tiedon yhdestä epäillystä tekijästä, joka johti kahden muunkin epäillyn jäljille.

Rikossarjan päätteeksi epäillyt matkustivat takaisin kotimaahansa huhtikuun puolessa välissä. He palasivat takaisin Suomeen toukokuun alussa, jolloin heidät viranomaisyhteistyön päätteeksi otettiin kiinni ja vangittiin. Poliisi toimitti syyttäjälle syyteharkintaan 12 törkeää varkausrikosta, joihin se epäilee tekijöiden syyllistyneen.

− Asianomistajien ilmoitusten perusteella tämän rikossarjan yhteydessä anastetun omaisuuden kokonaisarvo on lähes 400 000 euroa. Anastettu omaisuus oli lähinnä koruja ja pöytähopeita, kertoo tutkintaa johtanut rikoskomisario Klaus Geiger.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT