lauantai, 12 lokakuun, 2024

Poliisi selvitti työmaavarkauden Kemiönsaarella – kerrankin helppo homma

Kemiönsaari. Stella- yhteysaluksen laiturityömaan valvontakamera anastettiin 12.09. aamuyöllä Kemiönsaarella. Anastetun valvontakameran työpanos oli rikoksen selvitelyssä merkittävä.

Valvontakamera oli, kuten sen on kuulunutkin, kuvannut epäillyn edesottamukset laiturityömaalla.

Epäilty oli työmaalla hääriessään ilmeisesti tajunnut tulleensa kuvatuksi, ja oli kaiketi jälkiään peitelläkseen päättänyt repiä kameran irti, ottaen sen mukaansa.

Poliisin onneksi – ja murtomiehen epäonneksi – nykyaikainen turvatekniikka on aika fiksua.

Joskus vähän liiankin fiksua.

Akkuvarmennettu ja pilveen ikiajoiksi tallentava kamera nauhoitti hyvälaatuista kuvaa epäillyn edesottamuksista työmaalla, epäillyn kulkupelistä, kotimatkasta, kotiosoitteen pihalta ja vieläpä keittiöstä, jonne epäilty oli lopulta päätynyt anastamaansa kameraa ihmettelemään.

Poliisilla oli hyvät eväät mennä koputtamaan epäillyn ovea, ja asian selvittely oli lopulta aika helppoa. Kuulustelussa ei ollut kovinkaan paljon neuvoteltavaa, kertoo poliisi.

Asia etenee syyteharkintaan lähiaikoina.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT