perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Poliisi takavarikoi 10 000 ilokaasupatruunaa ”myymälästä” Punavuoressa

Helsingin poliisi löysi torstaina 8.8.2019 kotietsinnän yhteydessä noin 10 000 kappaletta ilokaasupatruunoita kerrostalohuoneistosta Helsingin Punavuoressa. Poliisi epäilee, että ilokaasupatruunat on hankittu päihdekäyttöön myytäviksi.

– Ilokaasupatruunat löytyivät eräänlaisesta ”myymälästä”. Sisälle mentäessä selvisi, että kyseessä on paikka, josta voi käydä ostamassa ilokaasupatruunoita. ”Myymälässä” oli muun muassa kassakone ja pankkikorttien lukulaite, sanoo tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Harri Saaristola Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi selvittää, onko ”myymälästä” myyty ilokaasupatruunoita päihdekäyttöön myös alaikäisille.

Ilokaasun päihdekäyttö voi johtaa pahimmillaan kuolemaan.

– Ilokaasun mahdolliset akuutit riskit syntyvät hapen syrjäytymisestä keuhkoissa ja sitä kautta verenkierrossa. Lääke- ja päihdekäyttö eroaa merkittävästi hapenkäytön osalta. Lääkekäytössä ilokaasu sekoitetaan happeen, kun taas päihdekäytössä ilokaasua käytetään sellaisenaan, Saaristola kertoo.

Ilokaasun maahantuonti, varastointi, hallussapito ja myyminen tai välitys sekä muu luovuttaminen päihdetarkoituksiin on rangaistavaa terveysrikoksena.

Huoneisto, josta käsin ilokaasua myytiin, oli vuokrattu Viroon rekisteröidyn yhtiön nimiin.

Kuva: Poliisi. Takavarikoituja ilokaasupatruunoita

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT