torstai, 18 huhtikuun, 2024

Poliisi tavoitti juhannuksen tienoissa Sisä-Suomessa 70 päihtynyttä kuljettajaa

Sisä-Suomen poliisi. Juhannusviikonlopun aikana poliisi kirjasi Pirkanmaan ja Keski-Suomen alueella yhteensä 70 epäiltyä rattijuopumusta, törkeää rattijuopumusta tai vesiliikennejuopumusta.

Teoista 26 oli törkeän rattijuopumuksen ja 34 rattijuopumuksen tunnusmerkistön täyttäviä. Neljällä rattijuopumuksesta epäillyllä oli tarkkuusmittauksessa alkoholia veressä alle rangaistavan määrän, joten heidät päästettiin jatkamaan matkaansa. Kuusi henkilöä liikkui vesillä päihtyneenä. Suurin osa teoista tehtiin alkoholin vaikutuksen alaisena, joskin muita huumaavia aineita oli käyttänyt 14 epäiltyä.

Noin 70% epäillyistä tavoitettiin poliisin liikennevalvonnan yhteydessä tai poliisipartion havainnon perusteella. Muista saatiin ilmoitus hätäkeskuksen kautta, kertoo poliisi.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT