Lahti. Poliisi turvasi Lahden pääkirjastossa järjestettävän yleisötilaisuuden häiriötöntä kulkua sekä ulkona tapahtunutta mielenilmausta eilen maanantaina 12.1.2026, kertoo Hämeen poliisilaitos.
Yleisötilaisuuden johdosta poliisille tehtiin ilmoitus myös mielenosoituksesta, joka oli tarkoitus järjestää Lahden pääkirjaston läheisyydessä samanaikaisesti kirjastossa pidetyn yleisötilaisuuden kanssa. Mielenilmaukseen osallistuneiden määrä oli maltillinen eikä siitä aiheutunut järjestyshäiriöitä.
Myös kirjaston tiloissa pidettävästä tilaisuudesta oli ilmoitettu poliisille ennakkoon ja poliisi oli määrännyt tilaisuuden järjestäjää huolehtimaan riittävästä järjestyksenvalvonnasta. Poliisin ei tarvinnut puuttua yleisötilaisuuden järjestelyihin.
Poliisi arvioi, että mielenosoittajia oli paikalla noin kolmekymmentä.
Sekä yleisötilaisuus että mielenosoitus sujuivat poliisin näkökulmasta rauhallisesti.
Kuvituskuva.
***
Kyseessä oli historioitsija Teemu Keskisarjan luento ”Väestönvaihtojen historiaa 8000 eKr.-2025 jKr”. Sitä yritti vastustaa ”Kommunistinen verkosto”, jonka mielestä tilaisuus ei sopinut kirjaston tiloihin. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan kyseinen verkosto järjestää kirjastossa omia tilaisuuksiaan. Kirjasto on ilmoittanut, ettei se harjoita tiloissaan järjestettävien tilaisuuksien suhteen ennakkosensuuria.

