Kokkola. Epäillyt rikokset tapahtuivat lauantaina 5. syyskuuta 2026 pian puolenyön jälkeen, kertoo Pohjanmaan poliisilaitos.
Pohjanmaan poliisi tutkii Kokkolassa 5. syyskuuta tapahtunutta kahta epäiltyä tapon yritystä. Poliisi sai tiedon ulkona tapahtuneista väkivallanteoista hätäkeskuksen kautta hieman yhden jälkeen aamuyöllä.
Tapahtumapaikalle mennyt poliisipartio tapasi kaksi mieshenkilöä, joista kumpaakin oli puukotettu. Poliisi antoi ensiapua kummallekin henkilölle, jonka jälkeen heidät vietiin sairaalahoitoon.
Poliisi otti pian tapahtuneen jälkeen kiinni kaksi henkilöä tapon yrityksistä epäiltyinä. Toinen kiinniotetuista kertoi poliisille, että tapahtumien yhteydessä myös häntä oli pahoinpidelty. Poliisi tutkii tätä tapahtumaa alustavasti pahoinpitelynä. Pahoinpitelyyn liittyen poliisi otti kiinni lauantaiaamun aikana kaksi mieshenkilöä. Miehet ovat samoja, jotka ovat asianomistajina tapon yrityksiin.
Poliisin alustavien tietojen mukaan väkivallanteot olivat saaneet alkunsa osapuolten välisestä riidasta.
Epäiltyjen väkivallantekojen esitutkinta on vielä hyvin alkuvaiheessa ja alustavat rikosnimikkeet voivat täydentyä tai muuttua esitutkinnan edetessä.
Kuvituskuva.

