perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Poliisi tutkii koronaeristyksen rikkomista Levillä – viranomaismääräykset ovat velvoittavia

Levi. Poliisi tutkii koronatartunnan vuoksi eristykseen määrätyn henkilön toimintaa. Tutkinta alkoi terveysviranomaisen tekemän ilmoituksen perusteella.

Poliisille tehdyn ilmoituksen perusteella on syytä epäillä henkilön rikkoneen hänelle tartuntatautilain perusteella annettua eristämispäätöstä 9.-10.3. Levillä. Kenenkään ulkopuolisen ei tässä vaiheessa epäillä altistuneen teon vuoksi.

Poliisi ja terveysviranomaiset muistuttavat, että eristämistä (kun tauti on todettu) ja karanteenia (kun taudille on altistunut) koskevat päätökset ja määräykset ovat velvoittavia. Niiden noudattamisen tärkeimpänä tavoitteena on tietysti pyrkimys estää taudin leviämistä. Päätöstä rikkoessaan henkilö myös syyllistyy rikokseen. Karanteenin rikkominen on terveydensuojelurikkomuksena rangaistavaa ja seuraamuksena on sakko. Eristämisen rikkominen voi tulla arvioitavaksi myös mm. terveyden vaarantamisena, josta rangaistuksena on aina vankeutta.

Terveysviranomaiset ovat huolissaan ihmisten asenteesta tilanteessa. Taudinjäljittäjät ovat havainneet joidenkin ihmisten suhtautuvan heidän työhönsä altistumisten selvittämisessä välinpitämättömästi – jopa vääriä tietoja antamalla – vaikka epidemiatilanne on yhä paheneva.

Poliisi ja terveysviranomaiset ovat myös huolissaan siitä, että bileet mökeillä jatkuvat eivätkä ihmiset noudata kokoontumissuosituksia. Tiedossahan on, että tällaiset tapahtumat ovat niitä joissa tauti leviää.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT