tiistai, 16 huhtikuun, 2024

Poliisi tutkii nuoren miehen menehtymiseen johtanutta liikenneonnettomuutta Espoossa

Espoo. Länsi-Uudenmaan poliisi sai hätäkeskukselta lauantaina 11.6. kello 06.50 tehtävän, jonka mukaan auto on ajanut ulos tieltä ja törmännyt puuhun Espoossa Turuntiellä. Tarkempi tapahtumapaikka oli muutama sata metriä Jorvin sairaalasta Leppävaaran suuntaan.

Ulosajon seurauksena autoa kuljettanut 17-vuotias nuori mieshenkilö menehtyi ja kyydissä olleet kaksi 16-vuotiasta poikaa loukkaantuivat alustavien tietojen mukaan lievästi. Kuljettajalla oli poikkeusluvalla myönnetty B-luokan ajo-oikeus.

Poliisi on käynnistänyt asiassa rikostutkinnan, ja tapahtumaan johtaneita olosuhteita selvitetään parhaillaan. Niistä ei toistaiseksi tiedoteta enempää.

Tutkintaa johtava komisario Hannu Kontola kertoo, että alustavasti tapahtunutta tutkitaan nimikkeillä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja vammantuottamus. Rikosnimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Tapauksessa suoritetaan lisäksi kuolemansyyn tutkinta. Liikenneonnettomuuksien tutkintalautakunta tekee asiassa lisäksi omat tutkimuksensa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT