maanantai, 17 kesäkuun, 2024

Poliisi tutkii Valkeakoskella tapahtunutta henkirikosta – uhri 15-vuotias tyttö

Valkeakoski. Poliisille tehtiin varhain lauantaiaamuna 25.5. ilmoitus kadonneesta 15-vuotiaasta tytöstä, joka ei ollut palannut yöllä kotiinsa. Tyttö löytyi kuolleena läheisestä metsästä. Uhrin löysivät hänen kanssa iltaa viettäneet nuoret, jotka soittivat asiasta hätäkeskukseen, tiedottaa poliisi.

Poliisi epäilee tällä hetkellä asiassa henkirikosta. Tapausta tutkitaan tappona, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua ja tarkentua tutkinnan edetessä. Poliisi ei epäile uhrin löytäneitä nuoria tällä hetkellä rikoksesta.

– Koska uhri on alaikäinen, pyydämme medialta ja kansalaisilta hienotunteisuutta asiaa käsiteltäessä, sanoo Sisä-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Jani Ortamala.

Tapauksen esitutkinta on vasta alussa, ja poliisi selvittää tällä hetkellä tapahtumien kulkua ja suorittaa paikan päällä teknistä tutkintaa. Tutkinta jatkuu asianomaisten kuulemisilla.

– Esitutkinta on hyvin varhaisessa vaiheessa, eikä poliisi voi tällä hetkellä tiedottaa asiasta enempää tutkinnan turvaamiseksi. Poliisi tulee kuitenkin tiedottamaan tapauksesta lisää myöhemmin esitutkinnan edetessä, Ortamala sanoo.

Poliisi pyytää myös mahdollisia silminnäkijähavaintoja Valkeakosken keskustassa, Jyräänmäen ja Naakan alueella perjantain sekä lauantain välisenä yönä noin kello 24–02 liikkuneilta henkilöiltä. Havaintoja voi lähettää osoitteeseen vihjeet.sisa-suomi@poliisi.fi.

Tapaus voi herättää ajatuksia ja mietityttää etenkin nuoria. Poliisi kehottaakin vanhempia keskustelemaan asiasta nuorten kanssa, jos asia mietityttää heitä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT