perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Poliisi valvoo vuoden vaihtumista Helsingissä – yli 10 henkilön yleisötilaisuudet kielletty

Helsingin poliisi valvoo yleistä järjestystä ja turvallisuutta Helsingin keskustassa vuoden vaihtuessa 31.12.2020–1.1.2021. Koronatilanteen vuoksi Helsingin kaupunki ei järjestä tänä vuonna perinteistä uudenvuoden vastaanottojuhlaa, eikä siihen liittyvää ilotulitusta.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on kieltänyt kaikkien yli 10 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämisen niin sisä- kuin ulkotiloissakin Helsingin alueella. Helsingin kaupunki kannustaa juhlistamaan vuoden vaihtumista erilaisen ohjelman merkeissä kotoa käsin etänä, poliisi muistuttaa.

– Toivomme, että ihmiset noudattaisivat poikkeusolosuhteissa annettuja määräyksiä ja ohjeita. Poliisi näkyy illan ja yön aikana eri puolilla kaupunkia ja valvoo edellisvuosien tapaan erityisesti nuorten päihteiden käyttöä puuttumalla siihen aktiivisesti, sanoo komisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisilaitokselta.

Poliisi muistuttaakin, että alkoholia saa pitää hallussaan ja käyttää vain 18 vuotta täyttänyt henkilö. Vanhemmilla on vastuu lasten ja nuorten turvallisesta juhlimisesta.

Helsingissä useilla alueilla ei saa ampua omia raketteja

Helsingin pelastuslaitos on rajoittanut ilotulitteiden käyttöä Helsingin kaupungin alueella. Yleisesti ilotulitus on sallittua uudenvuoden aattoillasta klo 18.00-02:00.

Ilotulitteiden ampuminen on kielletty esimerkiksi Helsingin ydinkeskustan katualueilla sekä useissa keskustan puistoissa, kuten Vanhassa kirkkopuistossa, Kaivopuistossa, Sinebrychoffin ja Kaisaniemen puistoissa sekä tänä vuonna myös Makasiinipuistossa.

Senaatintorin ja Töölöntorin lisäksi ilotulitteiden ampuminen on tänä vuonna kielletty Kansalaistorilla.

Helsingin keskustan ulkopuolella ilotulitteita ei saa ampua ostoskeskusten läheisyydessä, asema-alueilla eikä toreilla.

– Ihmisten turvallisuus on etusijalla, joten kiinnitämme huomiota ilotulitteiden käyttöön ja puutumme, jos niitä ammutaan kielletyillä paikoilla. Toiselle ihmiselle tai omaisuudelle ei saa aiheuttaa vaaraa, eikä rakennuksia kohti saa ampua, Heinonen muistuttaa.

Ilotulitteita saa pitää hallussaan ja käyttää vain 18 vuotta täyttänyt henkilö, eikä niitä saa luovuttaa alle 18-vuotiaille. Lisäksi suojalaisien käyttö ilotulitteita ammuttaessa on nykyään pakollista.

Helsingin poliisilaitos toivottaa tiedotteessaan turvallista uutta vuotta 2021!

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT