perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Poliisia pakoon yrittänyt ajoi punaisia päin ja aiheutti kolarin Tampereella

Tampere. Lahdenperänkadun ja Lempääläntien risteyksessä tapahtui klo 17.33 liikenneonnettomuus, jossa oli osallisina kaksi henkilöautoa. Onnettomuuden aiheuttanut henkilöautoilija ajoi päin punaista ja hidastamatta risteykseen. Risteyksessä tapahtui törmäys toisen henkilöauton keulaan. Toinen osapuoli ajoi risteykseen vihreän valon palaessa.

Tilannetta edelsi tapahtumaketju, jossa tunnukseton poliisipartio oli törmäyksen aiheuttaneen auton perässä pysäytysvalo ja hälytysäänet päällekytkettyinä. Ennen törmäystä pakenevan ajoneuvon kuljettaja oli jo muuallakin Hatanpään alueella aiheuttanut vaaratilanteita muun muassa ylinopeutta käyttäen ja päin punaisia ajaen.

Kolarin jälkeen törmäyksen aiheuttaneen ajoneuvon kuljettaja sekä matkustaja yrittivät vielä jalkaisin karkuun, mutta heidät saatiin kiinni. Auton kuljettaja oli etsintäkuulutettu. Ambulanssihenkilöstö tarkasti kolariosapuolten vammat. Toisessa autossa oli nelihenkinen perhe. Autot vaurioituivat korjauskelvottomiksi.

Asian tutkinta on edelleen hyvin alkuvaiheessa. Alustavia rikosnimikkeitä ovat tässä vaiheessa muun muassa törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, liikennerikkomus, kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta, rattijuopumus, huumausaineen käyttörikos, vammantuottamus ja virkamiehen vastustaminen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT