perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Poliisihallituksen ratkaisu Elokapinan mielenosoituksesta valmistunut

Poliisihallitus on 16.12.2022 ratkaissut oma-aloitteisen laillisuusvalvonta-asian, joka liittyi Elokapina-liikkeen valtioneuvoston linnan edessä 8.10.2021 järjestämän mielenosoituksen tapahtumiin, tiedottaa Poliisihallitus.

Ratkaisun mukaan poliisin toiminnassa ei ollut huomautettavaa lukuun ottamatta viestintää, mikä ei kaikilta osin toteutunut poliisin viestinnästä annetun ohjeistuksen mukaisesti.

Poliisihallitus otti poliisin toimenpiteiden asianmukaisuuden selvitettäväksi mielenosoituksen ja poliisin toimenpiteiden saaman runsaan mediahuomion ja kritiikin takia.

Ratkaisussa arvioitiin Helsingin poliisilaitoksen menettelyä kolmen asiakokonaisuuden osalta. Ratkaisussa arvioitiin mielenosoituksen keskeyttämisen ja päättämisen perusteiden, kiinniotettujen mielenosoittajien kiinnioton perusteiden sekä viestinnän asianmukaisuutta.

Mielenosoituksen päättäminen ei ollut lain vastaista

Mielenosoitusten päättämisen osalta Poliisihallitus katsoi, että poliisilla oli ollut kokoontumislain mukaiset edellytykset päättää mielenosoitus valtioneuvoston linnan pääsisäänkäyntien välittömässä läheisyydessä, koska mielenosoittajien toiminta oli ollut olennaisesti lainvastaista ja muut lievemmät toimenpiteiden olivat osoittautuneet tilanteessa riittämättömiksi.

Selvityksen perusteella mielenosoituksen järjestäjät olivat laiminlyöneet kokoontumislaista tulevat velvoitteensa, eivätkä mielenosoittajat noudattaneet poliisin lain nojalla antamia määräyksiä.

Poliisihallitus katsoi poliisin toiminnan olleen maltillista, ja poliisin pyrkineen toimimaan yhteistyössä mielenosoittajien kanssa antaen heille riittävästi aikaa reagoida poliisin ohjeisiin ja määräyksiin.

Mielenosoituksen annettiin jatkua muualla valtioneuvoston läheisyydessä, ja poliisi turvasi edelleen kokoontumisvapauden käyttämistä. Poliisihallitus katsoi poliisin toimineen haastavassa tilanteessa asianmukaisesti, huomioiden sekä mielenosoittajien että sivullisten oikeudet ja turvallisuuden.

Kiinniotot tapahtuivat tapahtumahetken tietoihin

Kiinniottojen osalta Poliisihallitus katsoi, että päätökset olivat perustuneet poliisilla tapahtumahetkellä olleisiin tietoihin, eikä Poliisihallitus nähnyt aihetta epäillä tutkinnanjohtajan ylittäneen harkintavaltaansa tekoon soveltuvien ja pidättämisen perusteena olleiden rikosnimikkeiden arvioinnissa.

Vaikka asiassa oli törkeän julkisrauhan rikkomisen tunnusmerkistön täyttymisessä tiettyjä tulkinnanvaraisia elementtejä, tutkinnanjohtaja oli konsultoinut syyttäjää rikosnimikkeen valinnassa.

Ratkaisussaan Poliisihallitus kuitenkin korosti yleisellä tasolla, että erityisesti tilanteissa, joissa valittu rikosnimike vaikuttaa käytettävien pakkokeinojen laajuuteen, poliisin on huolella varmistuttava siitä, että tapausta ei tutkita tarpeettoman ankaralla rikosnimikkeellä. Lisäksi Poliisihallitus kiinnitti yleisesti huomiota pidättämisperusteiden henkilö- ja tapauskohtaiseen arviointiin.

Viestinnän puutteet tunnistettu

Viestinnän osalta Poliisihallitus katsoi, ettei Helsingin poliisilaitoksen tapahtuma-aikainen viestintä kaikilta osin toteutunut poliisin viestinnästä annetun ohjeistuksen mukaisesti. Puutteet on poliisilaitoksella tunnistettu ja niihin on sittemmin reagoitu.

Poliisihallitus totesi, että kaikessa viestinnässä, ja erityisesti laajaa julkista mielenkiintoa keräävissä yhteyksissä, tulee kaikin käytettävissä olevin keinoin varmistua tiedon oikeellisuudesta.

Poliisihallitus katsoi riittäväksi saattaa pidättämisen edellytyksistä ja viestinnästä lausumansa käsityksensä Helsingin poliisilaitoksen tietoon.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT