torstai, 9 toukokuun, 2024

Poliisihallitus pitää putkakuolemien ennalta ehkäisyä tärkeänä

Poliisihallitus. Eduskunnan oikeusasiamies (OA) on 7.8.2019 antamassaan tiedotteessa kiinnittänyt huomiota putkakuolemien ennalta ehkäisyyn sekä seurantaan. Lisäksi OA on korostanut putkakuolemien analysoinnin merkitystä.

OA kiinnitti huomiota myös siihen, että selviämisasemia ei ole kaikissa suurissakaan kaupungeissa, vaikka sinänsä vallitsee yksimielisyys siitä, että poliisin rooli päihtyneiden säilöönotossa on epätarkoituksenmukainen.

– Poliisihallitus pitää hyvä asiana, että eduskunnan oikeusasiamies kiinnittää ratkaisussaan huomiota myös selviämisasemajärjestelmän puutteeseen päihtyneiden säilöönoton osalta. Poliisi on jo usean vuoden ajan pyrkinyt edistämään selviämispalvelujen järjestämistä niiden tarpeessa oleville päihtyneille henkilöille, poliisiylitarkastaja Mika Heinilä Poliisihallituksesta sanoo.

Poliisihallitus on myös yhtä mieltä oikeusasiamiehen kanssa putkakuolemien ennalta ehkäisyn tärkeydestä.

Poliisihallitus perehtyy oikeusasiamiehen ratkaisuun ja sen sisältämiin toimenpide-esityksiin ja ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT