maanantai, 6 toukokuun, 2024

Poliisijohtaja: Ruotsin mellakat vahvasti yhteydessä jengirikollisuuteen

Ruotsi. Poliisi tuomitsi maanantaina 18.4. pitämässään lehdistötilaisuudessa viime päivien mellakat ympäri Ruotsia. Poliisijohtaja Anders Thornberg uskoo, että tämä väkivalta on jotain erilaista, jota ei voi verrata aikaisempiin väkivaltaisiin mellakoihin, kirjoittaa SVT Nyheter julkaisemassaan artikkelissa.

– Olemme nähneet väkivaltaisia mellakoita ennenkin. Mutta haluan sanoa, että tämä on jotain muuta, sanoo poliisijohtaja Anders Thornberg.

Poliisin mukaan pääsiäisviikon mellakoiden ja jengirikosten välillä on vahva yhteys. Kävi myös ilmi, että Ruotsin poliisilla on tietoa ulkomailta ohjatusta yllytyksestä väkivaltaan.

– Tämä on törkeää väkivaltaa. Nämä eivät ole tavallisia vastamielenosoittajia, meillä on vahva epäilys, että poliisin ja pelastuslaitoksen kimppuun hyökkääjät liittyvät rikollisryhmiin, hän sanoo.

Jokaisessa mellakassa oli satoja osallistujia. Yhteensä 26 poliisia ja 14 muuta ihmistä on loukkaantunut. 20 poliisiajoneuvoa on särkynyt tai tuhoutunut.

Komentaja Jonas Hysingin mukaan väkivaltaisten osanottajien keskimääräinen määrä jokaisessa mellakoinnissa on ollut noin 200.

– Poliisi on joutunut käyttämään aseita itsepuolustuksessa. Monet seikat viittaavat siihen, että nimenomaan poliisi oli hyökkäysten kohteena Jonas Hysing sanoo.

Jonas Hysingin mukaan Rasmus Paludan ja hänen puolueensa Tight Course ovat saaneet ennenkin lupia mielenosoittamiseen ilman, että väkivalta on ollut viime päivien tasolla.

Kuudesta kokoontumisluvasta, jotka Rasmus Paludan sai pääsiäisviikonloppuna, kaksi  pystyttiin  toteuttamaan täysin luvan mukaisesti, yksi jouduttiin peruuttamaan kesken tilaisuuden ja kolmea muuta ei voitu toteuttaa mellakoinnin takia.

Kun TT kysyi, mikä on tällä kertaa erilaista kuin aikaisemmissa mielenosoituksissa, Jonas Hysing vastasi, että asiaan liittyvä ulkoinen vaikutus.

– Tiedämme, että sosiaalisessa mediassa on myös ulkomailta orkestroitua tietoa poliisiin kohdistuvasta väkivallan yllytyksestä, Jonas Hysing sanoo.

Poliisijohdon mielestä pääsiäisen väkivaltaisilla mellakoilla ei ole mitään tekemistä mielenosoitusten kanssa. Kysessä on perusteeton hyökkäys ruotsalaista oikeusyhteiskuntaa ja demokratiaa vastaan, SVT:n artikkelissa todetaan.

Kuva: SVT Nyheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT