Poliisihallitus. Kevyet sähköajoneuvot eli sähköpotkulaudat ovat jälleen saapuneet katukuvaan ja keskustelu niistä on päässyt vauhtiin. Esille ovat nousseet esimerkiksi vakavat onnettomuudet, joita on tapahtunut sähköpotkulautojen käyttäjille ja myös muille niiden kanssa onnettomuuteen joutuneille.

Näin toteaa poliisiylitarkastaja Pasi Rissanen Poliisihallituksesta poliisin verkkosivulla julkaistussa blogissaan. Rissanen muistuttaa, että sähköpotkulautojen aiheuttamista haasteista selvitään vain eri tahojen yhteistyöllä.



– Poliisin rooli on lähinnä valvoa säädettyjä lakeja. Suomessa on sähköajoneuvoihin liittyvää lainsäädäntöä. Kuitenkin vaikuttaa siltä, että lisäsäätelylle olisi tarvetta. Kokonaisuus ei ehkä vielä ole kaiken kaikkiaan hallussa kenelläkään.

Rissanen kertoo blogissaan sähköpotkulatailun tilanteesta poliisin näkökulmasta eri puolilla Suomea sekä kertaa keskeisimmät liikennesäännöt.

Aiheeseen liittyen