torstai, 28 maaliskuun, 2024

Poliisin jatkotiedote Joensuun keskustassa 16.7. tapahtuneeseen puukotukseen

Joensuu. Poliisi sai 16.7.2020 vähän ennen puoltayötä hätäkeskuksesta tiedon, että Joensuun Kauppakadulla oli meneillään tappelu. Poliisipartion ollessa matkalla tapahtumapaikalle tuli lisätieto, jonka mukaan tappelussa oli käytetty teräasetta ja kaksi osallista oli paennut paikalta.

Tapauksesta ilmoittanut mies oli lähtenyt seuraamaan tapahtumapaikalta paennutta kaksikkoa ja häneltä saatujen vinkkien avulla poliisikoira löysi kaksi rikoksesta epäiltyä Kalevalankadulla olevan kiinteistön sisäpihalta. Poliisi otti tekoon epäillyt 1991 ja 2000 syntyneet joensuulaiset miehet kiinni.

Vuonna 1995 syntynyttä joensuulaista miestä lyötiin tilanteessa teräaseella useita kertoja eri puolille vartaloa. Osa vammoista oli hengenvaarallisia. Asianomistajalla ei ole enää hengenvaaraa.

Tähän mennessä esitutkinnassa on selvinnyt, että osalliset tunsivat toisensa entuudestaan ja teon motiivina on ilmeisesti olleet vanhat kaunat.

Tapahtumaan liittyen on kuulusteltu todistajana runsaasti silminnäkijöitä. Mahdollisen tekovälineen poliisi on löytänyt Kauppakadun varrella sijaitsevasta roskalaatikosta.

Pohjois-Karjalan käräjäoikeus vangitsi rikoksesta epäillyt todennäköisin syin tapon yritykseen maanantaina 20.7. Syyte asiassa on nostettava viimeistään lokakuun lopussa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT