torstai, 29 helmikuun, 2024

Poliisin läsnäolo rauhoitti rikos- ja häiriöalttiita kohteita Helsingissä

Helsingin poliisi jalkautui aktiivisesti ihmisten pariin marras-joulukuun vaihteessa tehostetun valvonnan muodossa. Valvonnan ansiosta poliisi paljasti muutamia huumausainerikoksia, mutta kohteet todettiin pääsääntöisesti rauhallisiksi.

Helsingin poliisi valvoi tehostetusti Helsingin häiriökohteita 13.11.–3.12.2023. Tällaisia ovat esimerkiksi joukkoliikenteen isommat asemat ja paikat, joissa liikkuu tavallista enemmän ihmisiä, kertoo poliisi.

Valvonnassa keskityttiin erityisesti viikonloppuihin ja iltoihin, ja kohteet valittiin poliisin omien tietojen ja sidosryhmiltä saadun palautteen perusteella.

Valvonnan aikana monet kohteista todettiin pääsääntöisesti rauhallisiksi, ja poliisi poisti joitain yksittäisiä järjestyshäiriöitä aiheuttaneita henkilöitä kauppakeskuksista, asemien ympäristöstä tai julkisen liikenteen kulkuvälineistä. Lisäksi poliisi paljasti huumausainerikoksia.

– Palaute valvonnasta sidosryhmiltä oli hyvää. Yleinen kokemus oli se, että poliisin jalkautuminen kohteisiin ja näkyvä läsnäolo rauhoitti monia rikos- ja häiriöalttiita kohteita huomattavasti, komisario Hanna Kiiskinen kertoo.

Valvontaan osallistuneita sidosryhmiä olivat HSL, Kaupunkiliikenne, VR, Helsingin kaupungin nuorisotyö sekä Itä-Uudenmaan ja Länsi-Uudenmaan poliisilaitokset.

Kuvituskuva.

2 KOMMENTTIA

  1. Poliisi voisi mieluummin tehdä nuo tehostetut ratsiat kesällä ja yöaikaan!! Kuka siellä talvella parissakymmenessä pakkasasteessa ulkona liikku..? Siitähän on jo tehty tutkimus että poliisin työ on tehotonta kun partiointi tapahtuu ihan väärään aikaan.

    2
  2. Hienoa, että poliisi ottaa vastuuta ja alueet rauhoittuvat.sitä samaan toivon myöskin jatkuvan kesällä ja syksyllä yö aikaaan ja pimeälläkin.

    0

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT