torstai, 24 lokakuun, 2024

Poliisirikosasioiden tutkintajärjestelyt uudistuvat – KRP:n poliisirikostutkintaryhmän tehtävä jatkossa

Syyttäjälaitos. Poliisirikosasioiden tutkintaan on 1.10.2024 otettu käyttöön uusi toimintamalli. Poliisirikosasiat käsitellään keskitetysti valtakunnansyyttäjän toimistossa ja Keskusrikospoliisissa. Aiemmin poliisirikosasioita käsiteltiin poliisiasemilla ja syyttäjäalueilla ympäri maan, tiedottaa Syyttäjälaitos.

Kuten poliisin tekemiksi epäillyissä rikoksissa aiemminkin, esitutkintaa johtaa syyttäjä. Uudessa toimintamallissa syyttäjäntoiminta on keskitetty valtakunnansyyttäjän toimiston poliisirikosyksikköön, jossa poliisirikosasioihin erikoistuneet syyttäjät toimivat tutkinnanjohtajina. Samat syyttäjät tekevät myös syyteharkinnan ja ajavat mahdollista syytettä oikeudessa.

Keskusrikospoliisiin perustettu poliisirikostutkintaryhmä hoitaa rikosepäilyn tutkinnan syyttäjätutkinnanjohtajan alaisuudessa. Ryhmä perustettiin Poliisihallituksen päätöksellä keskusrikospoliisiin tänä vuonna. Jos tutkintaa ei voi yksittäisissä tapauksissa tehdä Keskusrikospoliisissa, esimerkiksi jääviyssyistä, tutkija määrätään toisesta poliisiyksiköstä.

– Toiminta on käynnistynyt kesän aikana. Keskittämisen yhtenä tavoitteena on varmistaa poliisirikosasioiden yhdenmukainen ja perusteellinen käsittely koko valtakunnan alueella. Yhteistyö valtakunnansyyttäjän toimiston kanssa on alkanut hyvin, kertoo poliisirikostutkintaryhmän päällikkö, rikosylikomisario Sanna Springare Keskusrikospoliisista.

Uudistuksen tavoitteena on ammattimaistaa ja nopeuttaa poliisirikosasioiden käsittelyä sekä turvata yhtenäinen ratkaisukäytäntö. Aiemmin poliisirikosasioita ovat yleensä tutkineet yksittäisiin asioihin erikseen määrätyt poliisit, joiden tehtävä poliisirikosasioiden tutkijana ei ole ollut päätoiminen. Myöskään tutkinnanjohtajina toimineet syyttäjät eivät olleet päätoimisia. Nykyisin poliisirikosyksikön syyttäjät ja poliisirikostutkintaryhmä tutkivat päätoimisesti vain poliisirikosasioita.

– Lainsäätäjä on asettanut Syyttäjälaitokselle tärkeän tehtävän poliisiin kohdistuvien rikosepäilyjen tutkinnassa ja tarvittaessa syytteiden ajamisessa. Suomen poliisi nauttii kansalaisten keskuudessa kansainvälisesti vertaillen erittäin suurta arvostusta ja luottamusta. Valtakunnansyyttäjän toimiston uuden poliisirikosyksikön keskeinen tehtävä on osaltaan turvata tämän arvostuksen ja luottamuksen säilyminen, huomioiden kaikkien osapuolten oikeusturvaintressit, sanoo poliisirikosyksikön päällikkö, valtionsyyttäjä Tapio Mäkinen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT