keskiviikko, 2 lokakuun, 2024

Poliisiylijohtaja: Perättömästä uhkauksesta saattaa seurata lasku

Poliisihallitus. Viertolan kouluampuminen on poikinut uhkauksia muihin kouluihin. Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen muistuttaa, että laiton uhkaus on rikos ja poliisi tutkii ne kaikki.

– Selvitämme parhaillaan, onko perättömien uhkausten tekijältä tai tämän vanhemmilta mahdollista periä työstä aiheutuneet kustannukset, samaan tapaan kuin turhissa palohälytyksissä, hän totesi poliisien valajuhlassa maanantaina.

Kolehmaisen mukaan poliisin tietoon on kymmenen vuoden ajan tullut yhä enemmän alaikäisten tekemiä väkivaltarikoksia.

– Yhteiskuntaan tarvitaan yhdenmukaiset mallit puuttua väkivaltaan, hybridiyksiköt väkivaltaisimmille lapsille, viranomaisten tiedonvaihdon sääntelyn selkeytystä, opettajia ankkuritiimeihin ja tukea perheille.

Viimeinen puhe virassa

Kolehmainen piti valanantajille puheen viimeistä kertaa virassaan. Siinä käsiteltiin osin samoja teemoja kuin vuoden 2015 virkaanastumisen jälkeen eli yhteiskunnassa kasvavaa vastakkainasettelua ja hybridiuhkia.

– Teemat ovat ajankohtaisempia kuin olisimme halunneet. Samalla ne kietoutuvat toisiinsa tavalla, jota emme aina edes hahmota. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että Venäjä yrittää tietoisesti omalla toiminnallaan heikentää suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksia ja yhtenäisyyttä.

– Se, mikä näyttää vain rikollisten toiminnalta, voi itse asiassa olla valtiollinen operaatio, hän totesi.

Voimavarojen vahvistaminen luo luottamusta 

Kolehmaisen mukaan poliittiset päättäjät ovat ymmärtäneet toimintaympäristön voimakkaan muutoksen vaikutukset maamme sisäiseen ja ulkoiseen turvallisuuteen.

– Hallitusohjelmassa operatiivista toimintaa vahvistetaan nostamalla poliisitehtävissä toimivien määrä 8000 henkilötyövuoteen. Se luo luottamusta tulevaisuuteen, jotta pystymme selviytymään poliisille osoitetuista tehtävistä osana Suomen kokonaisturvallisuutta.

Kolehmainen korosti viimeisessä puheessaan valanantajille poliisin arvoja ja niiden mukaista toimintaa. Poliisisa käynnistetään kevään aikana arvokeskustelu, johon pyydetään henkilöstön lisäksi mukaan kansalaisia ja keskeisiä sidosryhmiä.

Hän kiitti myös Poliisiammattikorkeakoulua valtavin harppauksin edenneestä koulutuksesta

– Itse osallistuin kokelaskurssille vuonna 1982 ja sain virka-aseen ja virkamerkin viiden kuukauden koulutuksen jälkeen. Tänä päivänä poliisin perustutkinto on kolmivuotinen korkeakoulututkinto. Se on edellytys vaativassa poliisityössä pärjäämiseen.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT