perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Poliisiylijohtja Seppo Kolehmainen: Poliisit-sarja teki historiaa, mutta nyt on aika katsoa eteenpäin

Poliisihallitus. 14 vuotta sitten koettiin jännittäviä hetkiä niin kotisohvilla kuin poliisissa, kun televisiossa esitettiin Poliisit-sarjan ensimmäinen jakso. Nyt 14 kautta kestänyt matka on tullut päätökseen, kirjoittaa poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen blogissaan.

Tuolloin vuonna 2009 poliisin arkeen liittyvää ohjelmaa oli selvästi odotettu, sillä sarja rikkoi heti 247 000 katsojallaan ennätyksiä.

Poliisit tv-sarja on yksi Suomen pitkäaikaisimmista dokumentaarisista seurantaohjelmista. 14 kautta kestäneen matkan aikana tehtiin ”tv-historiaa” useampaan otteeseen. Sarjan kautta poliisi toi yli 100 konstaapelia suomalaisten kotisohville. Partioihin tutustuttiin ja murteita kuultiin ympäri Suomen aina Hangosta Utsjoelle ja Joensuusta Maarianhaminaan asti.

Poliisit-sarjan kautta katsojat ovat päässeet näkemään vilauksen niistä tehtävistä, joita poliisipartiot kohtaavat päivittäin. Myös erityistoiminnot kuten esimerkiksi ratsupoliisit, koirapartiot ja moottoripyöräpoliisit ovat tulleet tutuiksi.

Poliisissa tehdään ulospäin näkyvän poliisityön ohelle laajasti myös muita tehtäviä ja matkan varrella olemmekin useaan otteeseen pysähtyneet miettimään, kertooko Poliisit-sarja poliisin arjesta ja yhteiskunnan tilasta riittävän monipuolisesti? Se mitä kaikkea tapahtuu, kun kohdehenkilö otetaan rikoksesta epäiltynä kiinni tai mitä viranomaistyötä on tehty ennen kuin poliisi saapuu paikalle, ei näy kameroille. Rikostorjuntatyö, tiedustelu, analyysi, erityispalvelut ja vaikkapa lupasektorin työ jää tällöin piiloon. Vaikka näkyvä hälytys- ja valvontatoiminta muodostaa poliisityön perustan, on se lopulta vain palanen kokonaisuutta.

Sarjan suosio yllätti poliisin

Poliisit-sarjan katsojaluvut olivat kaudesta toiseen hyvin korkeat. Pelkästään viimeksi nähdyllä kaudella aikajaksolla 1.1.2022 – 31.3.2022 sarja tavoitti huimat 2,7 miljoonaa silmäparia.

Jos jokin, niin sarjan suosio on yllättänyt poliisikin. Kun sarja alkoi, muistan miettineeni, että hyvä jos edes viisi kautta tämä jaksaa kiinnostaa kansalaisia. Kahdeksannen tuotantokauden kohdalla ajattelin, että jos kymmenen kautta saadaan tehdä, niin hienoa. 14 kautta ylitti kaikki odotukset. Uskon, että poliisin arjen näyttäminen tv:ssä on osaltaan vahvistanut ihmisten luottamusta poliisiin.

Katsojalukujen lisäksi olemme mitanneet sarjan tavoitettavuutta ja vaikuttavuutta muun muassa Poliisiammattikorkeakoulun toimesta. Oppilaitoksemme tekemän tutkimuksen mukaan suurin osa sarjaan osallistuneista poliiseista on kokenut työtilanteiden hoitamisen helpottuneen jollain tavalla tai ainakin osittain sen vuoksi, että heidät oli tunnistettu tv-poliiseiksi.

Sarja on toiminut myös hyvänä rekrytointikanavana. Vuodesta toiseen lähes puolet Poliisiammattikorkeakouluun pyrkineistä ovat maininneet Poliisit-sarjan suurimpana kiinnostuksen herättäjänä. Viime vuonna luku nousi 60 prosenttiin.

Sarjassa mukana olleet partiot ovat varmasti jättäneet jälkensä monen katsojan sydämeen. Tunne on molemminpuolinen. Eräs sarjassa pitkään mukana ollut konstaapeli virkkoikin, että ”käsittämätöntä, miten ihmiset ovat olleet kiinnostuneita ja jopa innostuneita; kylän miehet, työkaverit, poliisin urasta haaveilevat, naapurit ja ystävät”. Silkasta yhden kuvausillan tuuraamisesta ohjelmaan osallistunut konstaapeli päätyikin sitten mukaan neljäksi kaudeksi.

Poliisit-sarjalla on ollut paljon positiivisia vaikutuksia, mutta sen tekeminen ei ole ollut täysin ongelmatonta poliisin salassapitovelvoitteiden ja asiakkaiden yksityisyyden suojan kannalta. Lainsäädäntökin on matkan varrella muuttunut. Tähän on kiinnittänyt huomiota eduskunnan oikeusasiamies kahdessa ratkaisussaan. Viimeisimmässä ratkaisussa eduskunnan oikeusasiamies asetti ohjelmalle reunaehdot, jotka eivät mahdollista sarjan jatkamista ilman ohjelmaformaatin ja tuotantotavan muuttamista merkittävästi. Edelletyt muutokset eivät mahdollistaisi Poliisit-sarjan tekoa sellaisena kuin olemme sen tottuneet näkemään.

Kaikki hyvä päättyykin aikanaan. Näin ollen tässä kohtaa on hyvä esittää kiitokset kaikille sarjan toteuttamisessa vuosien varrella mukana olleille.

Poliisinkin on uudistuttava tässä ajassa

Olemme nyt poliisissa käyneet vilkasta keskustelua siitä, miten poliisin työstä voitaisiin viestiä uudella tavalla tässä ajassa ja millä viestintäkanavilla rekrytoinnin kannalta keskeisiä nuorempia ikäluokkia tavoitetaan parhaiten. Poliisin työ ja toimintaympäristö ovat muuttuneet valtavasti näiden vuosien aikana. Sarjassa on nähty vain pieni osa siitä työstä, mitä poliisi tänään tekee.

Meidän tulee uudistua yhteiskunnan mukana ja viestiä nykyisistä tehtävistämme, haasteista ja ratkaisuista avoimesti ja proaktiivisesti. Kun kamerat nyt sammuvat, on hyvä pysähtyä hetkeksi ja pohtia, miten voimme palvella kansalaisia entistä paremmin, tässäkin.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT