perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Polttopullo asuntoon ja tulitusta huoltoasemalla yöllä Ruotsissa

Ruotsi, Tukholma. Poliiseille ilmoitettiin yöllä huoneistopalosta Tukholman Hässelbyssä. Poliisitietojen mukaan henkilön on täytynyt heittää jotain ikkunasta sisään asuntoon, jossa tulipalo syttyi. Kukaan ei loukkaantunut tapahtumassa, kertoo SVT Nyheter.

– Se ei ollut iso tulipalo, mutta omaisuusvahinkoja syntyi. Loukkaantuneita ei ole, kertoo Ola Österling poliisin alueellisesta komentokeskuksesta SVT:lle

Todistajien mukaan jotain lensi asunnon ikkunasta sisään ennen kuin tulipalo syttyi.

– Palavasta esineestä on jäänteitä, mutta en tiedä tarkkaan minkä tyyppinen se on ollut , Ola Österling sanoo.

Rikospaikka eristettiin ja poliisi tutkii tekoa tuhopolttona. Ketään ei ole pidätetty.

Göteborg. Useiden poliisille tulleiden hälytysten mukaan kaksi mopoilijaa ajoi Göteborgin Biskopsgårdenissa sijaitsevan osoitteen ohi sitä aseilla tulittaen. Tapahtuma sattui lauantai-iltana klo 20.15 jälkeen.

Poliisin mukaan laukaukset ammuttiin Biskopsgårdenin Sommarvädersgatanin asuinalueella. Poliisilla ei ollut tietoa, ketä laukauksilla tavoiteltiin.

– Meillä ei ole tietoja kenenkään loukkaantumisesta. Olemme kuitenkin takavarikoineet yhden auton, mutta minulla ei ole tarkkaa tietoa miksi. Olemme myös eristäneet kohteen, joka mielestämme on rikospaikka, sanoo SVT Nyheterille poliisin päivystävä upseeri Sebastian Börjesson.

Poliisi suoritti alueella etsintöjä koirapartioita ja helikopteria käyttäen.

Lauantai-iltana kello 22 poliisi ilmoitti pidättäneensä yhden henkilön. Myöhemmin myös toinen henkilö pidätettiin. Epäillyt ovat 25-vuotiaita miehiä. Alustava tutkinta murhayrityksestä tai tapon yrityksestä on aloitettu.

Kuva ammuskelupaikalta: SVT Nyheter.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT