perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Pommi-iskut (120) lähes tuplaantuneet Ruotsissa viime vuoteen verrattuna

Ruotsi. Tänään ilmestyneen Dagens Nyheterin mukaan erilaiset pommi-iskut ovat lähes tuplaantuneet Ruotsissa verrattuna edellisvuoteen. Tammi-heinäkuun aikana tehtiin 120 räjähdysrikosta, kun viime vuonna vastaavana aikana niitä tapahtui 83.

Viime vuonna tehtiin yhteensä 157 pommi-iskua. Suurin osa iskuista sijoittui eteläiseen Ruotsiin ja Skoonen alueelle, jonne sijoittui 44 iskua. Suur-Tukholman alueella iskuja on ollut 27.

Lehden mukaan yksi selitys lisääntyneille iskuille on muun muassa räjähdysaineiden helppo saanti. Niitä tuodaan maahan etenkin Balkanilta, mutta myös Espanjasta ja Hollannista. Rakennus- ja louhinta-alalla ei ole tapahtunut sellaisia varkauksia, joissa räjähteitä olisi päätynyt varkaiden käsiin isompia määriä.

Kuva: Dagens Nyheter 

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT