perjantai, 29 maaliskuun, 2024

Porinan murto syyteharkintaan – tekijät kiinni, mutta 70 000€ katosi

Porin keskustassa sijaitsevaan Porin teknisen palvelukeskuksen Porinan tiloihin murtauduttiin 26.12.2016. Murron yhteydessä liiketiloissa olevasta kassaholvista anastettiin noin 70 000 euroa käteistä rahaa sekä kuusi uutta, vielä myyntipakkauksessaan ollutta, älypuhelinta.

Lounais-Suomen poliisilaitos on tutkinut tapausta rikosnimikkeellä törkeä varkaus. Erittäin haastava ja monimutkainen esitutkinta on saatu valmiiksi ja se on siirtymässä syyttäjälle kuluvan viikon aikana.

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee rikoksessa olleen osallisena neljän miehen. Epäillyt ovat iältään n. 20-50 -vuotiaita ja kotoisin eri paikkakunnilta eri puolelta Suomea. Vanhimmilla heistä on rikollista entisyyttä. Kaksi epäillyistä oli vangittuna esitutkinnan aikana.

Teon heidän epäillään toteuttaneen etukäteistiedustelun ja -suunnitelman pohjalta kukin omassa roolissaan. Rahasaaliin epäillään esitutkinnassa ilmi tulleiden seikkojen perusteella jaetun teon jälkeen, eikä sitä onnistuttu enää saamaan takaisin.

Esitutkinnan aikana poliisi on tutkinut seitsemää muutakin omaisuusrikosta, joissa osaa Porinan murrossa epäiltynä olevista epäillään rikoksesta. Vanhimmat näistä rikosepäilyistä on vuodelta 2014. Myös nämä jutut siirtyvät syyteharkintaan kuluvan viikon aikana.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT