perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Porvoon uimahallissa hukkumiskuolemaan johtaneen tapauksen tutkinta etenee

Porvoo. Itä-Uudenmaan poliisi on jatkanut Porvoon uimahallissa viime viikon torstaina 5.11. tapahtuneen 7 – vuotiaan lapsen hukkumiskuolemaan johtaneen tapauksen tutkintaa.

Tapahtumahetkellä lapsi oli osallistumassa ohjattuun iltapäiväkerhon toimintaan, jossa ryhmän lapset olivat uimahallin ns. monitoimialtaassa.

Poliisi on saanut haltuunsa uimahallin videovalvontatallenteet ja suorittanut tapauksen johdosta useita kuulusteluita. Videotallenteiden perusteella poliisi on saanut selkeän kuvan tapahtumien kulusta, jota kuulustelujen kautta pyritään vielä tarkentamaan.

Lapsi osallistui Porvoon kaupungin uimahallissa ohjattuun toimintaan, jossa paikalla olivat sekä iltapäiväkerhon ohjaajat, että uimahallin uimavalvojat. Poliisin tehtävä tässä inhimillisessä tragediassa on selvittää kaikki seikat ja yksityiskohdat, jotka tapahtuneeseen liittyvät. Tutkinnassa selvitetään mm. turvallisuudesta vastaavien henkilöiden toimintaa sekä tilojen rakenteellista turvallisuutta. Tutkintaa suoritetaan nimikkeellä kuolemantuottamus.

Itä-Uudenmaan poliisi pyytää kahta naista, jotka olivat tapahtuma-aikaan monitoiminta-altaassa lähellä lapsen hukkumispaikkaa, ottamaan yhteyttä poliisin numeroon p. 0295 436442.

Tapauksen esitutkinta on edelleen kesken eikä poliisilla ole tutkinnan tässä vaiheessa enempää tiedotettavaa. Tapauksesta tiedotetaan tarvittaessa lisää tutkinnan edetessä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT