Kempeleessä, Etelä-Suomentien ja Komeetantien risteyksessä sattui tiistai-iltana hieman ennen yhtätoista kahden auton törmäys, jossa toinen osallisista loukkaantui.

Toinen autoista oli tulossa Komeetantieltä tarkoituksenaan kääntyä vasemmalle Kempeleen keskustan suuntaan. Autoilija oli ajanut risteysalueelle vihreän valon palaessa.

Kääntyvän auton ollessa risteyksessä Kempeleen suunnasta tullut auto oli ajanut päin punaisia valoja ja törmännyt kääntyvään autoon risteysalueella.

Komeetantietä tulleen ajoneuvon kuljettajana toiminut nuori nainen loukkaantui onnettomuudessa. Pelastuslaitos joutui leikkaamaan ajoneuvon rakenteita saadakseen kuljettajan ulos autosta. Sairaankuljetus kuljetti naisen hoidettavaksi OYS:aan. Hän oli alustavan tiedon mukaan saanut vammoja niskaan ja lantion seudulle. Vammat eivät kuitenkaan ole henkeä uhkaavia.

Päin punaisia ajaneen auton kuljettaja, Oululainen noin 20-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin lähelle rattijuopumuksen rajaa olevan tuloksen lukeman, joka antoi aihetta epäillä mahdollista rattijuopumusta. Samalla todettiin, että hänellä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia.

Kuljettaja kertoi selanneensa ajon aikana matkapuhelintaan, eikä hän ollut ajoissa havainnut liikennevalon vaihtumista punaiseksi. Hän ei loukkaantunut onnettomuudessa. Miehestä otettu verikoe antaa lopullisen tuloksen verenalkoholimäärästä. Tuolloin ratkeaa, täyttyykö mahdollinen rattijuopumusrikos.

Molemmat ajoneuvot vaurioituivat. Poliisi kirjasi rikosilmoituksen liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Aiheeseen liittyen