Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon on viime aikoina tullut useita tapauksia, joissa nuoret ovat valmistaneet niin sanottuja ”putkireiskapommeja”. Kyseessä on viritelmä, jossa muovipulloon tai kanisteriin laitetaan putkenavaajanestettä ja alumiinifoliota, ja pullon korkki suljetaan, kertoo poliisi.

Putkenavaaja ja folio alkavat kaasuuntua voimakkaasti aiheuttaen painetta pullon sisälle. Paineen kasvaessa riittävästi pullo lopulta räjähtää. Pommeihin sisältyy useita riskejä, joita nuoret eivät vaikuta tiedostavan.

Räjähdys ja siitä syntyvä ääni on erittäin voimakas, ja pullon sirpaleet aiheuttavat vakavaa vaaraa lähellä oleville ihmisille ja omaisuudelle. Toisin kuin esimerkiksi teollisesti valmistetuissa ilotulitteissa, joissa on sytytyslanka ja räjähteen räjähtäminen on ennustettavissa, ei ”putkireiskapommin” tarkkaa räjähdyshetkeä voi ennustaa. Pahimmillaan pommi voi kyteä jopa minuutteja riippuen seoksesta ja pullosta, johon pommi on valmistettu. Pommi saattaa myös jäädä suutariksi eli ei räjähdä ollenkaan. Suutariksi jääneestä pommista pitää pysyä vähintään 10 metrin päässä, eikä pommiin pidä mennä itse koskemaan, vaan niiden hävittäminen tulee jättää poliisin tehtäväksi.

Räjäyttäjä itse kyllä ymmärtää poistua pommin läheisyydestä, mutta kaasuuntumisprosessin aikana pommin läheisyyteen voi tulla pommista mitään tietämättömiä sivullisia. Myöskään räjähdyksen ja siitä syntyvien sirpaleiden suuntaa on mahdotonta ennustaa, koska ei voida tietää mistä kohtaa pullo pettää ja paine pullosta purkautuu.

Lisäksi putkenavaaja on voimakkaasti syövyttävää ainetta, jota tulisi käsitellä erityisellä varovaisuudella. Jos räjähdyksen seurauksena syntyvät roiskeet osuvat esimerkiksi silmiin, ne voivat aiheuttaa vakavaa vahinkoa. Räjähdyksen jälkeen ainetta päätyy ympäristöön, mistä se voi kulkeutua esimerkiksi lemmikki- tai villieläinten elimistöön aiheuttaen kärsimystä eläimille.

Pommien teko voi täyttää myös rikoksen tunnusmerkistön. Kyseeseen voi tulla esimerkiksi järjestysrikkomus, toisen vahingoittamiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapito, varomaton käsittely tai vaaran aiheuttaminen.

Poliisi toivoo, että vanhemmat valvoisivat nuorten toimintaa. Kotona mahdollisesti olevat putkenavausaineet olisi hyvä laittaa paikkaan, josta nuoret eivät niitä käsiinsä saa, mielellään lukkojen taakse. Myös alumiinifolion kulutusta on hyvä tarkkailla.

Aiheeseen liittyen