Helsingin poliisi joutui puuttumaan kahdesti opiskelijabileisiin keskiviikko-iltana Helsingin Suvilahdessa, uutisoi Iltalehti.

Poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että kadulla oli parveillut satakunta nuorta ja pullot olivat lennelleet. Paikan omat järjestyksenvalvojat eivät olleet saaneet opiskelijoita rauhoittumaan, joten paikalle hälytettiin poliisit.

Poliisi kävi paikalla kahdesti saman illan aikana useamman partion voimin.

– Siellä opiskelijoiden bileet lähteneet niin sanotusti rönsyilemään. Satakunta nuorta parveillut kadulla, pulloja lentänyt. Käsiraudoissa on viety porukkaa ulos häiriökäyttäytymisestä, kertoo ylikomisario Jorma Makkonen Helsingin poliisista lehdelle.

Aiheeseen liittyen