perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Raiskauksiin syyllistynyt turvapaikanhakija arpoi hovioikeudessa syntymäaikaansa

Turvapaikanhakijana Syyriasta Suomeen tullut Raed Al Mustafa syyllistyi loppusyksystä 2017 kahteen raiskaukseen ja yhteen raiskauksen yritykseen Helsingissä. Al Mustafa seurasi yöllä uhreja rappukäytävään tai kotiin ja hyökkäsi rajusti heidän kimppuunsa.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Al Mustafan viime helmikuussa kolmen ja puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Lisäksi hänet velvoitettiin maksamaan kolmelle uhrilleen kärsimyksestä, kivusta, särystä ja tilapäisestä psyykkisestä haitasta yhteensä yli 16 000 euron korvaukset.

Al Mustafa valitti tuomiostaan Helsingin hovioikeuteen ja kertoi hovioikeudelle, että on oikeasti syntynyt vuonna 2001, eli hän oli 16-vuotias syyllistyessään raiskauksiin. Hän myönsi vankilassa ollessaan kuulleensa, että alaikäinen saa Suomessa rikoksista alhaisemman rangaistuksen. Lisäksi hän vetosi siihen ettei tekojen aikaan vielä ollut ehtinyt sopeutua suomalaiseen kulttuuriin.

Poliisikuulustelussa Al Mustafa kertoi syntyneensä 6.8.2000. Hovioikeudessa hän kertoi syntyneensä 1.6.2001 ja hetkeä myöhemmin 6.1.2001.

Selitykset eivät hovioikeuteen uponneet vaan käräjäoikeuden tuomio pysyi voimassa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT