perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Rajavalvonta toimii itärajalla – poliisi käännytti valkovenäläisen miehen toistamiseen

Vainikkala. Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen ulkomaalaistutkijat rajavartiolaitoksen avustamana käännyttivät torstaina 13.6.2019 valkovenäläisen miehen toistamiseen Suomesta Vainikkalan rajanylityspaikan kautta.

Viimeksi mies käännytettiin Suomesta vuoden alkupuolella hänen rikottua poliisin määräämää maahantulokieltoa. Tiistaina 11.6.2019 mies tavoitettiin Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueelta. Asiaa selvittäessä ilmeni, että hän ei täyttänyt maahantulon ja maassa oleskelun edellytyksiä, mistä henkilö kertoi itsekin olleensa tietoinen. Poliisin ulkomaalaistutkijat antoivat miehelle sakot ulkomaalaisrikkomuksesta ja määräsivät hänelle uuden maahantulokiellon.

Ulkomaalaisen maahantulo edellyttää, että hänellä on voimassa oleva passi, vaadittava viisumi, hän pystyy huolehtimaan itsestään eikä hän saa olla maahantulokiellossa tai vaarantaa yleistä turvallisuutta. Ulkomaalaisen maahantulon edellytyksistä säädetään täsmällisesti ulkomaalaislain 11 §:ssä.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT