torstai, 18 huhtikuun, 2024

Rattijuopon raju takaa-ajo Raahessa – kuski rauhoitettiin etälamauttimella

Raahe. Tänään sunnuntaina puoli kuuden aikaan hätäkeskus ilmoitti, että nainen oli yrittänyt estää Raahen Kaupunginmetsässä mieshenkilöä lähtemästä ajamaan autolla humalassa. Mieshenkilö ei ollut välittänyt estelyistä, vaan oli lähtenyt ajamaan autoa. Nainen oli auton avoimen kuskinoven työntämänä lentänyt sivulle ja kaatunut lopulta maahan. Siinä rytäkässä hän oli loukannut toista kättään ja toista jalkaansa. Ambulanssi vei naisen Raahen sairaalan saamaan hoitoa vammoihinsa.

Poliisipartio tavoitti hetken päästä epäillyn auton liikenteestä Raahen Kaupunginmetsästä. Auton kuljettaja ei totellut poliisipartion pysäytysmerkkiä, vaan säntäsi karkuun. Takaa-ajettu auto ajoi kovaa ylinopeutta ja aiheutti lukuisia vaaratilanteita ympäri Raahea. Takaa-ajo kulki Kaupunginmetsässä, Ollinsaarerssa, Pattijoella, Jokelassa päätyen lopulta Kantatie 88. Auto lähti ajamaan Kantatie 88:aa kohden Raahea. Honganpalon kohdalla takaa-ajettavan auton eteen laitettiin toisen poliiispartion toimesta piikkimatto. Hetken päästä takaa-ajettavasta autosta puhkesi renkaat.

Takaa-ajettava auto ei suostunut pysähtymään tämänäkään jälkeen, vaan jatkoi vaarallista ajoaan. Takana tullut poliisipartio puski takaa-ajetun auton ulos tieltä Satamakankaantiellä. Kiinnioton yhteydessä poliisipartio joutui käyttämään auton kuljettajaan etälamautinta. Auton kuljettaja puhalsi törkeän rattijuopumuksen lukemat. Auton kyydissä oli yksi matkustaja. Takaa-ajossa ei loukkaantunut kukaan. Takaa-ajettu auto vaurioitui kauttaaltaan. Kahteen poliisiautoon tuli pieniä peltivaurioita takaa-ajossa. Poliisi tutkii tapausta mm törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä törkeänä rattijuopumuksena.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT