sunnuntai, 21 heinäkuun, 2024

Rattijuoppojen törttöilyä Lahdessa ja Forssassa

Lahti. Lauantain 30.12. puolella kello 00.49 aikaan poliisi sai ilmoituksen henkilöauton ja rekan välisestä peräänajosta VT4:llä Renkomäen kohdilla. Ilmoituksen mukaan henkilöauto oli törmännyt raskaan ajoneuvoyhdistelmän perään, kertoo Hämeen poliisi.

Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Henkilöauton kyydissä oli kuljettajan lisäksi kaksi henkilöä, jotka kaikki käytettiin sairaalassa tarkastettavana.

***

Forssa. Lauantaina aamuyöstä kello 03.40 aikaa poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen henkilöauton ulosajosta Siurilankadun ja Finlaysonintien risteyksessä. Paikalle lähtenyt poliisipartio tavoitti ulosajopaikalta poistuneen mies kolmikon Yhtiönkadulta. Kolmikko oli varsin haluton selvittämään partiolle tapahtunutta ulosajoa, joten kaikkia kuljettiin Hämeenlinnan poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi.

Tapausta tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena kahden henkilön osalta ja rattijuopumuksena yhden henkilön osalta, koska kuljettajasta ei ollut varmuutta.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT