perjantai, 19 huhtikuun, 2024

Rattijuopumuksesta epäilty henkilöauton kuljettaja pakeni poliisia Malmilla

Helsinki. Poliisi yritti pysäyttää henkilöauton Tattariharjuntiellä Malmin lentokentän eteläpuolella lauantaina 26.10.kello 16.59. Kuljettaja ei noudattanut poliisin pysähtymismerkkejä vaan lähti poliisia karkuun kovalla nopeudella. Pysäyttämistä yrittänyt poliisipartio menetti hetkeksi näköyhteyden pakenijaan. Toinen poliisipartio yritti pysäyttää pakenijaa piikkimattoa käyttäen, jolla ei kuitenkaan ollut välitöntä vaikutusta.

Tattariharjuntien ja Kehä I:n risteyksessä pakenija ajoi punaisesta liikennevalo-opasteesta välittämättä risteysalueelle törmäten risteystä ylittäneen pakettiauton kylkeen. Törmäyksessä loukkaantui pakettiauton naiskuljettaja, hänet toimitettiin sairaalahoitoon. Myös pakoautossa matkustajana ollut mieshenkilö toimitettiin tarkastettavaksi sairaalaan. Kuljettaja ei loukkaantunut, hänet otettiin kiinni ja toimitettiin poliisivankilaan.

Poliisi epäilee pakoauton kuljettajan, vuonna 1983 syntyneen miehen, kuljettaneen autoa alkoholin ja muiden huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena. Rattijuopumuksen lisäksi häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kahdesta vammantuottamuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Mies on pidätetty.

Kuvituskuva.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT