Lounais-Suomi. Joulunaika on Lounais-Suomessa ollut poliisin osalta toistaiseksi verraten rauhallinen. Hälytystehtävät juhlasta huolimatta maltillisella tasolla, määrän vastatessa myös viime joulun tehtävämäärää, tiedottaa Lounais-Suomen poliisi.

Ajan ja juhlan henkeen perustuen poliisin hälytystehtäviä on suuntautunut ihmisten koteihin, ja kotihälytysten määrässä olikin hieman kasvua viime jouluun verrattuna.

Jouluyön aikana Lounais-Suomen poliisi on kaikkiaan noin 150 hälytystehtävällään hälytetty koteihin noin 40 kertaa.

Tapauksista vakavin sattui aattoaamuna Porissa, jossa henkilö oli saanut vamman teräaseesta. Asunnosta otettiin kiinni viisi rikoksesta epäiltyä muuta henkilöä selvittelemään näkemyksiään asian kulusta.

Jouluyön hiljaisesta liikenteestä on poimittu myös muutama rattijuopumuksesta epäilty, heistä suurimmalla osalla promillet ovat olleet törkeän rattijuopumuksen tasolla, kertoo poliisi.

​​​​​​​

Aiheeseen liittyen