Kouvolan Kuusankoskella sijaitseva ravintola Kymen Pirtti kärsi pahoja savuvaurioita tulipalossa viime yönä.
Tulipalo syttyi kaksikerroksisessa yli 2000 neliömetrin kokoisessa rakennuksessa. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös K-kauppa ja asunto. Tulipalo ei kuitenkaan päässyt leviämään rakennuksen muihin osiin.
Ravintolassa ei ollut palon aikaan ihmisiä, eikä henkilövahinkoja sattunut.
Kymenlaakson pelastuslaitoksen mukaan ohikulkija huomasi savun nousevan ravintolan katolle. Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta Valtakadulla hieman ennen puolta yötä eilen keskiviikkona 8.1.2025.
Pelastuslaitos sai tulipalon nopeasti rajattua ravintolan tiloihin. Ravintolan tilat kärsivät pelastuslaitoksen mukaan huomattavia savuvaurioita, ja jonkin verran tiloja tuhoutui palon seurauksena.
Palon alkamispaikka on pelastuslaitoksen tiedossa, mutta vielä on liian aikaista sanoa syttymissyytä. Pelastuslaitos tutkii asiaa yhdessä poliisin kanssa.
Kuvituskuva.