lauantai, 20 huhtikuun, 2024

Riita väistämisvelvollisuudesta johti 200 henkilön levottomuuksiin ostoskeskuksessa

Helsingin poliisi tutkii Puotinharjun ostoskeskuksen parkkipaikalla lauantaina kello 16–17 välillä tapahtunutta epäiltyä pahoinpitelyä.

– Tapahtumat saivat alkunsa ajosuuntiin ja väistämisvelvollisuuksiin liittyvästä erimielisyydestä. Sekä pahoinpitelyn uhri että kaksi rikoksesta epäiltyä ovat 1990-luvulla syntyneitä miehiä, kertoo rikoskomisario Reijo Enqvist Helsingin poliisilaitokselta.

Vajaa tunti myöhemmin hätäkeskukseen tuli ilmoitus, että joukko ihmisiä on yrittänyt mennä väkisin sisälle yhteen ostoskeskuksen liikkeistä. Kun heitä ei päästetty sisään, kymmenkunta henkilöä heitteli ja potki liikkeen edustalla olevia tavaroita sekä sotki muuten liikkeen edustaa. Tästä ei kuitenkaan aiheutunut merkittävää vahinkoa.

Paikalla oli ainakin 200 henkilöä ja useita poliisipartioita. Tapahtuneesta on käyty kiivasta keskustelua jälkikäteen myös sosiaalisessa mediassa.

Helsingin poliisin ennalta estävä toiminto on käynyt keskusteluja Puotinharjun ostoskeskuksen eri toimijoiden kanssa.

– Vaikuttaa siltä, että alkukiihtymyksen jälkeen tilanne on rauhoittumassa, toteaa Helsingin poliisin ennalta estävän toiminnon johtaja, ylikomisario Jari Taponen.

Poliisilla ei ole asiasta muuta tiedotettavaa.

KOMMENTOI UUTISTA

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

SAMANKALTAISET UUTISET

LUETUIMMAT 24h

Kommentoidut

UUSIMMAT